Kun debyyttilevynsä julkaisevan yhtyeen jäsenten taustoista löytyy muun muassa Sielun Veljet, Circle, Black Audio, Jolly Jumpers, Flaming Sideburns, Vuk, Sweetheart ja Giant Robot, ollaan harvinaisen kovien tekijöiden parissa. 

Riitaojan jäsenten 175 vuoden muusikkokokemus kuuluu rohkeana pelkistämisenä: vain oleellinen on jätetty jäljelle. Kiireettömästi kehiteltävät kappaleet hengittävät hienosti ja pienillä liikkeillä toteutettu jylhyys vakuuttaa. Banjot, slidekitarat ja huuliharput soivat pettämättömällä tyylitajulla ja tulevat todella liki kuulijaa. 

Välillä madellaan Earth -yhtyeen hitaudella kohti hautausmaata, teksteissä firmat menevät konkurssiin, velkojia paetaan ja vietetään viimeistä yötä ennen linnareissua. Klassinen blueskuvasto härmäläisittäin toimii. Tekstit eivät suistu lohduttomuuteen, vaan uuden alun mahdollisuus säteilee horisontissa. Rauhassa-kappaleen mukaisesti: ”On aivan hyvä olla, vaikka onkin nahka rullalla”

Olen aiemmin odotellut, että yhden suomen romuluisimmista lauluäänistä omaava Janne Westerlund jonkin projektinsa tiimoilta siirtyisi suomenkielisten tekstien pariin. Riitaojassa näin tapahtuu, ja Westerlundin rujon lämmin ääni kuljettaa tummasävyisiä tarinoita erinomaisesti. Hänen kanssaan laulusuoritukset jakavan Vukin (suomalais-amerikkalainen Emily Cheeger) toteava vokalisointi on myös hienosti linjassa kappaleiden kanssa.

Mantereelle kanavoi samaa ajattomuutta kuin mystinen bluesmies Skip James 80 vuotta sitten. Arkista surumielisyyttä, johon sisältyy kuitenkin lohdullinen elementti. Juuret ovat syvällä maassa. Albumin kuuntelu antaa puhdistuneen olotilan.

Riitaoja: Mantereelle Spotifyssa.