Tapaus nyysä

Säpsähdän hereille. Sydän hakkaa säikähdyksestä, paniikin tapainen tunne jyllää rinnassa. Ihmettelen mihin heräsin, kunnes tajuan sen. Se on käsi, käsi joka on ympärilläni. siirryn hieman kauemmaksi ja jatkan unia. Sitten taas säpsähdän hereille, se on se käsi edelleen. Mutta se käsi liikkuu, se silittää ja hipelöi, kun minä yritän nukkua. Miten ärsyttävää. Siirryn taas hieman kauemmaksi. Sama toistuu kunnes puolet minusta on ilmassa. Sänky loppui. Käsi hipelöi ja hipelöi. Nyt hermostun, haluun nukkua, sanon. Käsi vaan jatkaa ja jatkaa. Toistan sanani, haluan nukkua, voitko lopettaa, kiitos. Ei, se ei mene käden ymmärrykseen, puoliksi ilmassa roikkuen yritän nukkua, kun käsi jatkaa hipelöintiään. Hermostun todenteolla. Otan vauhtia ja isken kyynärpääni kädenomistajan rintaan. Häpeän hieman, mutta samalla tyytyväisena, käsken siirtymään, jotta mahdun takaisin sänkyyn. hah, nyt ainakin lopetti. Mitä vielä, se käsi vaan jatkaa. No johan nyt on kumma, isken kyynärpääni vielä muutaman kerran rintaan ja tiuskasen vihaisena, mä nukun, tajuaksä, mä nukun!

Jotenkin sitten ajaudun tapailemaan tätä herra nyysää. Ajattelin kuvittelevani käden ja ajattelin sen ajan myötä loppuvan. Tyyppi oli ihan kiva ja hieno talokin sillä oli. Autokin kelpasi. Tyyppi myös osasi koota sen tv-tasoni, jota en jaksanut enää kasata. Siinä ripeällä toiminnallaan tyyppi nosti kovasti pisteitään silmissäni, uskomattoman nopeaa oli hylly kasassa. En ole ennen nähnyt moista. Päätin myös rohkeana tyttönä mainita tästä kädestä, että en pidä siitä mitä hän tekee. Ei ole kiva yrittää nukkua, kun hän hipelöi ja käpälöi koko ajan, että minä vaan ärsyynnyn. Niin ja seksiä se ei enää voinu olla vailla, ku sitä oli jo harrastettu. Tyyppi lupasikin lopettaa moisen kiusaamisen, jotta saan nukkua rauhassa. Okei, tämähän sujuu hyvin. Ehkä sittenkin homo ystäväni on aina ollut oikeassa sanoessaa, puhu, puhu, puhu. Itse olen pitänyt puhumista yliarvostettuna. No joo, olin tyytyväinen, tämähän sujuu.

Olin herran luona yötä eräänä viikonloppuna ja kaikki sujui mielestäni hyvin. Minulla oli suhteellisen hyvä olla. Tyypin kissat kierteli minua ja rapsuttelin niitä kotoisasti. Niitä taisi olla kolme kappaletta. Kaikilla lyhyt häntä. Se nyt ei tietenkään liity mihinkään tässä tarinassa, mutta näin oli.  Niin se ilta kului ja tuli aika siirtyä unen siniseen maahan. Kylläpä jo väsyttääkin. Nukahdan tyypin kainaloon, miten kotoisaa, kaikki hyvin. Hän näyttää ymmärtäneen puheeni. 

Herään säpsähtäen. Käsi. Se hemmetin käsi tekee sitä taas. Käsi näpelöi vatsaani, kylkiä, hiuksia. Käsi ei silittele normaalin tapaan. Käsi näpelöi, kopeloi. Käsi liikkuu jotenkin tiukasti. Ahdistavasti. Ei hemmetti, mä haluun nukkua, pitää jaksaa huomenna vaikka mitä. Siirryn kaemmaksi. Huh, käsi ei seuraa. Vaivun tyytyväisenä uneen, kyllä tämä tästä. Kunnes… KÄSI. Nyt olen jo vihainen. Huudan, että mikä sua vaivaa, mähän sanoin! Marssin alakertaan sohvalle nukkumaan vihaisena. Miksi ei voi antaa ihmisen välillä nukkua???

Tätä yöllistä kiusantekoa jatkuu vielä erinäisiä kertoja, kunnes mittani on totaalisen täynnä. Enhän jaksa mennä töihinkään, jos viikonloput pitää pakoilla kättä. Ei, tästä ei tule mitään. Olen puhunut. Olen huutanut. Olen pyytänyt. Hän on luvannut. Mutta ei. Ei niin ei. Tämä käsi saa mennä. Minä en voi tälläistä pitää. Tyypin olisi voinut pitää kauemminkin, kädettömänä. En toki toivo mitään onnettomuutta hänelle mutta eihän tuollaisesta mitään tule. En ole ennen kokenut moista. Ei ollut puhumisesta minkäänlaista apua. Edelleen yliarvostettua mielestäni. Ei toiminu.

 Ehkä käden voisi lähettää jonnekin käytöskurssille 😀 

 

 

Merita