Yhtenä iltana

”Yhtenä iltana lausuttas ei sanaakaan, yhtenä iltana olis lupa koskettaa vaan…”  Tuli tämän Hectorin biisin alkusanat mieleen otsikosta. Tämä kaikki tapahtui yhtenä iltana noin kuukausi sitten. Lauantai iltana, jos halutaan ihan tarkkoja olla. 

Tapasin yhen miehen, se oli muualta tullu jonku tuttavansa mukana. Se oli ihan normaalin kiva, vähä turhan lyhyt noin niinku mieheks. Sen verran kivan tuntunen se oli, että annoin sille numeroni. Aattelin, että muutaman viestin varmaan laittaa joskus. En kuitenkaan aikaani tuhlaa istumalla puhelimen vieressä, tyyliin jos et sä soita. 

Samana iltana näin kans sen väärän tyypin. Hetken aikaa juttelin sen kanssa niitä näitä ja jatkoin oman porukan kanssa sitten iltaa toiseen paikkaan. 

Illan lopuksi lähdin kävellen kotiin. En pelännyt. Kunhan kävelin. Ei ollut edes kylmä ilma eikä liukasta, ei mitään vikaa. Ainoastaan se oli vialla, että olin unohtanut puhelimeni kotiin mutta arvelin selviäni yhden illan ilman puhelinta. Yllättäen kuitenkin kaipasinkin sitä kapistusta ihan kamalasti!

Viereen ilmestyi auto. Autossa (miten tämä nyt nykypäivänä kuuluu sanoa) oli tummaihoinen Afrikkalaista syntyperää oleva mies, joka tarjoaa kyytiä. Kiitos paljon mutta en tarvitse kyytiä sanon kohteliaasti. Ei, ei se usko, se ajaa vierellä ja jankuttaa ja jankuttaa ja minä kävelen. Ketään muuta ei näy missään ja se puhelin on kotona. No voihan helvetti kuinka mä pääsen tosta eroon nyt?? En näköjään mitenkään. Se ei usko, se ei mee pois. Mitä mä nyt teen? en missään nimessä mee kyytiin. No eikai tässä muuta voi, ku kävellä vaan ja sanoo välillä ei kiitos. Niin minä sitten teen, kävelen. 

Jonkun ajan päästä kuulen jonkun huutavan nimeäni. Käännyn ja huomaan sen väärän juoksevan jossakin aika kaukana perässäni huutaen nimeäni. Lopulta se pääsee mun luo asti ja auto häipyy. Se sanoo, että mä näin, ku tuo lähti seuraamaan sua. Okei, no kiitos. Nyt se vissiin lähti. Olen oikeasti huojentunu, huh. Auto ajelee vielä pari kertaa ohi. V saattaa mut kotiin asti.

Mennään sisälle. v ihastelee uutta kämppääni, neuvoo ja ehdottelee kuinka kannattaisi mitäkin tehdä. Kuuntelen kiinnostuneena, haluan oikeasti tietää kuinka mun pitää mikäkin asia tehä, että tulee hyvin. Lopulta se istuu alas ja alkaa puhua. Puhe ei ota loppuakseen, minä nyökyttelen. Se kertoo lapsuudestaan, liitostaan. Siitä kuinka huonosti menee. Se klassinen stoori. Minä sanon, että tuo ei kuulu mulle, puhu sen naises kaa. Mä en voi auttaa. Mä en voi sille mitään. Enkä mä halua sekaantua. Selvittäkää keskenänne. Mutta, kun meillä ei oo mitään, mä en tiiä mitä pitää tehdä se sanoo. No minä en ainakaan tiiä. Sun pitää ite tietää vaan. No jutellaan sitten monta tuntia siinä. On jo aamu, kun se vihdoin lähtee kotiin.

Olin kattonu kotiin päästyäni sitä mun puhelinta. Ja siellä oli kuin olikin viesti siltä tapaamaltani tyypiltä. Herra J. Vastaankin hänelle, oli ihan kivoja viestejä. Kunnes yhtäkkii… Pam! Paska viesti voisin sanoa. Yhtäkkii se lähettää viestin missä lukee, oisin kyllä mieluummin ollu nyt siellä sun luona pitämäs sua hyvänä. Tuijotan puhelinta. Että ihan oikeesti? Mitä tuo tarkottaa? Suomennan viestin, että oisin halunnu tulla panee sua. Oon vähä pettyny. Pitiki tänki nyt olla tollanen porsas joka haluu vaan sitä eikä mitään muuta. No en vastaa enää mitään sille. Mitäpä tuohon vastaamaan. Selvis jo mitä tyyppi oli vailla. On se vaan kummallsita, kun koskaan ei voi tavata ketään järkevää.  Jos on järkevä niin sitte on varattu ja ties mitä parisuhde ongelmii ja muut on sitten jotenki ällöttäviä, niinku nyt tuoki tyyppi oli vaan sitä vailla ja lähettää vielävarmuuden vuoksi viestinkin siitä.  Hienoa! Tällänen tämä ilta.

 

Merita