Ero

Muistat varmaan ensimmäisen muuttosi. Muuton ensimmäiseen omaan asuntoon. Tunne oli sanoinkuvaamattoman jännittynyt, odottava ja myös haikea. Oli ihanaa ostaa niitä kaikkia tarpeellisia ja tylsiä kodin tavaroita, kuten juustohöylä, spagettikauha, tehosekoitin, silitysrauta. Sitten tapasit sen oikean ja muutitte yhteen. Yhtäkkiä kaikkia tavaroita onkin kaksi. Mitäs nyt? Kaksi juustohöylää vielä menee mutta entä kaksi sänkyä, sohvaa, mikroa, pöytää? Viedäänkö ne varastoon odottamaan, jos joskus tarvisikin niitä? Ei, ei niitä viedä, koska sinä uskot tähän elämää suurempaan rakkauteen. Kunnes kuolema meidät erottaa. Joten lahjoitat tuttavan lapselle sänkysi, sohva menee kierrätyskeskukseen ja turhat astiat roskiin.

Sitten tajuatkin, että se herra oikea ei olekaan herra oikea, ainakan enää. Hän on tylsä tavallinen saamaton mies, joka ei muistakaan enää sinun olemassaoloasi. Ihmettelet miten saatoit luulla tätä siksi oikeaksi, tuolla on joku muu oikea. Päätätte erota. Sinä muutat pois, koska jos jäät odottelemaan herra saamattoman muuttoa, odotat sitä kauan. Haluat äkkiä pois, omaan asuntoon. Muutat. Mutta hei, ei olekaan kuin yksi sänky, sohva, mikro, kirjahylly. Mitäs nyt? Oikeastaan et edes halua mitään teidän yhteisestä kodista, haluat oman kodin. Kaikki tavarat kerralla ostettavaksi on kuitenkin liikaa. Olet taas siinä alkutilanteessa, tyhjässä asunnossa. Sieltä täältä haalittujen huonekalujen keskellä, aloitat kaiken alusta. Tunne on melkein sama, kuin silloin ensimmäisellä kerralla, jännittynyt, odottava, vähän haikea. Ihanaa rakentaa omaa pikkupesää ja aloittaa oma elämä.

Sitten tapaat ihan varmasti sen oikean. Muutatte yhteen. Tavaroita on taas liikaa. No laitetaan osa kiertoon. Ostetaan uusi sänky. Elelette onnellisina muutaman vuoden. Mitä ihmettä, kului seitsemän vuotta ja mies on muuttunut saamattomaksi tavalliseksi mieheksi. Minne se prinssi katosi? Kymmenennen vuoden kohdalla eroatte. Sinä muutat pois. Ja mitä ihmettä, tavaroita on taas liian vähän. Tällä kertaa se ei enää tunnukaan niin loisiteliaalta mennä ostamaan taas ne kaikki tavarat takaisin, mitkä lahjoitit viimeksi hyväntekeväisyyteen.  Nyt ajattelet, että et enää ikinä mene uudestaan ostamaan mikroa, silitysrautaa ja sähkövatkainta. Nythän sinulla olisi niitä jo kolme ainakin.

Mitä siis pitäisi tehdä? Olla kaukaa viisas ja vuokrata varasto sitä varten, kun te mahdollisesti kymmenen vuoden päästä eroatte. Kuka haluaa rakastuneena olla niin järkevä ja ajatella jo tulevaa eroa? Vai pitäisikö olla niin iso asunto, että sinne voisi mahduttaa kaksi sänkyä? 

Helpointa olisi, kuin vain mies vaihtuisi. Tavarat pysyisi. Asunto pysyisi naisella. Vanha mies ulos ja uusi tilalle. Ilman tätä suurta tavaroitten metsästämis vaihetta. Kuinka se sitten onnistuisi?  No miehillä on useimmiten rumempia tavaroita kuin naisilla. Eron tullessa heille on usein vain niin vaikeaa luopua yhdessä ostetuista, naisen valitsemista tavaroista. Mieshän voisi eron tullessa mennä johonkin väliaikaismajoitukseen, valmiiksi kalustettuun yksiöön. Ja siellä sitten odottelisi uuden rakkauden löytymistä. Sen löydyttyä hän muuttaisi naisen luo, vain vaatekassi mukanaan. Eron sattuessa, vaatekassi kainaloon ja ulos. Helppoa. Ei enää tavaroiden metsästämistä, ei enää liikaa sänkyjä ja sohvia.

Nojaa, ehkä miehet ei olisi niin innoissaan tästä ratkaisusta. Nykyään vain eroaminen montakin kertaa elämän aikana on ihan arkipäivää. Ainakin juuri tänä keväänä olen saanut nähdä monen pariskunnan eroavan omassa tuttavapiirissäni. Melkeinpä jokaisessa tapauksessa nainen on muuttanut pois yhteisestä kodista ja aloittanut rakentamaan omaa kotia melkeinpä tyhjästä. Näin minäkin aikoinani tein. Lähdin metsästämään uusia sohvia ja sänkyä. Se oli hauskaa, oli kiva suunnitella ihan itse minkä värisen maton haluan. En kuitenkaan ole innostunut ajatuksesta, että minun pitäisi nyt heittää osa tavaroistani pois. Onneksi en ole tavannut sitä herra oikeaa vielä, niin ei ole ajankohtaista miettiä mitä teen tavaroille. Minua kyllä miellyttää ajatus, että mies vain tulisi minun sisustuukseni mukaan vaatekassin kanssa ilman muita romppeita. Hmm.. täytyykin alkaa katselee miehiä sillä silmälläm että kuka sopisi sohvan väriini. Ajattele,  mikä harmi, jos hän ei sopisi sisustukseeni 😀

Merita