Tapaus tapailu
Tapaus ?
Perjantai ilta. Tässä istun sohvallani kännykkä kädessä. Viimeisen vain elämää jakson jälkimainingeissa. Ihanat Toni ja Jannika B. Se rakkaua ja hellyys heidän välillään. Saisipa itsekin kokea sen.
Mietin miksi ihmeessä suhteet on nykyään niin vaikeita. Miten on niin mahdotonta luoda tai saada aukaan parisuhde.
Olen tapaillut yhtä miestä nyt pari kuukautta. Valitsin tavata häntä, koska hän on erilaisen oloinen kuin edelliseni. Ajattelin, että ehkä vika on siinä, että valitsen liian kevytkenkäisiä miehiä, liian hyvännäköisiä, liian moni haluaa heidät, liikaa tarjontaa heillä, jotta pysyisivät parisuhteessa. Valitsin tavata siis vakaamman oloista. Ei niin sanavalmista, vanhempaa kuin minä.
En tiedä valitsinko taas kumminkin väärin. Ilmeisesti. Mietinkin tässä miten ihmeessä kukaan löytää tässä mailmassa ketään vakavaan parisuhteeseen enään. Minä siinä en ainakaan onnistu ilmeisesti. Taisi taas olla väärä valinta.
Tähän asti mies on ollut ihastunut, omien sanojensa mukaan. Minä vähä himmaillen tunteistani puhunut, eli vadta pakon edestä, että no kyllähän minäkin susta tykkään. Muistaen edellisistä, että ei omaa ihastumistaan pidä näyttää tai tiput äkkiä kyydistä. Mihinhön sekin perustuu. Dain jo ton naisen ihastumaan muhin, joten en tarvi sitä enää, heippa?
Tähön asti miehestä on kuulunut joka viikko. Ollaan nähty joka viikonloppu. Tällä viikolla ei ole kuulunut. Minä laitoin yhden viestin torstaina. Oma-alotteisesti hänestä ei ole kuulunut. Omisko sitten kyseessä tämä nykyaikainen chostaus. No selvä. Se siitä. En löytänyt vieläkään siis rakkautta. Parisuhdetta. Toivoin kovasti, että jos tällä kertaa. Tällä kertaa olen yrittänyt kohdella hyvin. Kuunnella. Olla läsnä. Ilmeisesti mahdoton tehtävä. Minun piti huomenna mennä hänen luokseen yötä. Hän on töissä mutta vuoro vaihtuu siinä sopivasti, että olisi kyennyt. Itse hän ehdotti. Mutta mutta….
en enää jaksa edes hämmästyä tai surra. Miten surullista, että on kokenut ja nähnyt niin paljon katoamisia. Yhtäkkisiä lopahtamisia, ettei ne enää hetkauta. Miten surullista jotenki.
Yhtenä päivänä luin keskustelupalstaa, missä nainen kertoi tapailleensa miestä muutamia kuukausia ka mies oli jopa tehnyt komeroon tilaa naisen tavaroille. Silti kysyttäessä mieheltä suhteen tilasta, niin no ei missään nimessä seurustella, kavereita vaan ollaan. Jäin miettikään, kun tämä ei ole ainut vastaava tarina, että mikä ihmisiä vaivaa. Miksi tällä tavalla käytetään toisia ihmisiä. Milsei kyetä mihinkään oikeaan?
No enhän minäkään pysty. En vain onnistu. Hyvää viikonloppua kaikille!