”ostin harley davidsonin sillä ajelen iltaisin..kun moottori käyntiin hyrähtää niin istumalihaksiin jyrähtää ja hekumanhiukkaset päässäni pyrähtää,moottoripyörä on moottoripyörä..”

Siis wau kato noita tyyppejä, vähä ne on sexyn olosii jotenki. Oltiin Millan kanssa ihan suunnilleen kuola valuen tavatessamme nämä moottoripyörä tyypit. Siis joo, ihan oikeesti, ne kuulu johonki motskarijengiin ja niillä oli asiaankuuluvat nahkaliivit missä jotaki jengin logoja ja jotenki niin karun, alkukantaisen näkösiä. Häh, siis enhän mä tälläsistä miehistä ees tykkää! Mutta jotain aivan todella seksikästä niissä oli. Ja mitä väliä, enhän kummiskaan tuollaista mieheks siis oikeeks mieheks vois ottaa. Niitä oli isompi porukka siinä, mutta vain kaksi niistä vei meidän huomion. Eikä meitä pelottanu jutella niitten kanssa. Tyhmyyttä vai mitälie vai vaan joku alkukantainen hekuman tapanen ohjasi meitä.

Vaarallisia kavereita, niin meille sanottiin, että tulkaa ny äkkiä pois siellä, mitä te tuollasten kaa istutte.  No vaara kiehtoi entistä enempi, ku meitä niin varoteltiin, että mitälie murhaajia. No eikai ne meitä murhaa aateltiin ja no eipähän nähä sitte enää huomista, ei voi mitään. Fiilis oli jotenki tosi vatsanpohjasta kutkuttava saada niiden valitsemiemme huomio vihdoin. Se ei ollutkaan ihan niin helppo homma, kuin olisi luullut tuollaisten tyyppien kanssa. Siis luulisi, että tuollaisten ympärillä naisia riittää ja olisivat tottuneet miten saada nainen. Nämä olikin kamalan kohteliata ja jopa ujoja! Uskomatonta ja vähän tylsää. Koska itellä oli fiilis ”kanna minut metsään apinamies”!

Tyypit oli toiselta puolelta Suomee käymässä, että eipä niihin tarvi enää koskaan törmätä, niin siis jos ne ei murhaa meitä, mutta sittenhän ei tiietä enää mitään mistään, kai. No mitä ilmeisemmin ollaan elossa, kun tämäkin tarina ilmestyy ruutuun.

Lähettiin sitten jatkoille tyyppien kanssa, mentiin jonnekin motarikerholle. Hetken Millan kanssa pohdittiin, että mentäskö kuitenkin meidäin luokse, mutta sitten nousi kauhukuva mieleen, että jos ne ei sitten lähde aamulla millään ja hylkäsimme äkkiä ajatuksen. Mentiin sitten sinne kerholle. Ensiksi näimme ulkona pitkän rivin hienoja kiiltäviä moorroripyöriä. wau vähä siistii ja jännittävää! Sisältä paikka oli aivan mahtava.Se oli kuin hotellin, baarin ja olohuoneen sekotus. Oltiin aivan ymmällä, että wau mikä paikka. 

Kaverukset olivat mitä kohteliaampia. Palvelu pelas paremmin kuin hyvin. Eteemme ilmestyi tarvitsemamme asia ennen kuin ehdimme sitä ääneen sanoa. Oli se sitten juomaa, tupakkaa, sytkärii, kahvia tai vettä. Musiikki soi taustalla hiljaisella, se oli kyllä jotakin vähän outoa musiikkia, mutta mitä välii, nuo miehethän me halusimme kellistää.

Siirryimme ”olohuoneen” puolelle katselemaan musiikkivideoita ja juttelemaan. Ja odotimme, että jokos kohta tästä vois käydä asiaan ja siirtyy omiin huoneisiin, niitäkin nimittäin kerholla oli. Hidasta toimintaa, pieniä hipaisuja ja katseita vain. Mä haluun, haluun, haluun. Mutta ei, mitään ei tapahtunut. Eihän sentään kehdattu päällekään käydä kuin joku yleinen syyttäjä. Miehet kuulivat ammattimme ja menivät jotenkin puihin siitä. Siis mikä vika tavallisessa sivistyneessä ammatissa on? Eikö seksi ole sallittu silloin? Mitä meidän olisi pitänyt olla, siivoojia? Olisko sitten ollut helpompi käydä asiaan?

Lopulta aamupäivän puolella kyllästyttiin, että nyt lähetään, ei täältä mitään saa. Mutta miehet kävelivät ulkona perässä, että ette nyt lähtis jne. Ai miks ei lähettäs? Kellohan oli jo kymmenen aamulla ja mitään ei saatu! Siis minkä ihmeen takia me sitte oltas sinne jääty? 

Ulkokuori ei siis kerro mitään, helpon näkönen naistenmieskin siis voi olla ujo ja hankala ja kaukana naistenmiehestä! Harmi meille, mutta ainakin saatiin kokea taas kohteliasuutta ja palvelua!  Mutta olishan sitä muutakin voinut tarjota 😀

Merita ja Milla