Voihan suhde
Katselin tuota ensitreffit alttarilla ensimmäistä uutta jaksoa täss yhtenä päivänä. Tuli ihan herkkä olo miten aidosti ne asiantuntijat uskovat rakkauteen. Mahtavaa. Voisipa itsekin olla yhtä luottavainen ja uskoa yhtä kovasti siihen. Melkeen,( HUOM ) melkeen uskonkin tai uskoinkin. Ihan melkein palasin sinne teinivuosien uskoon. Siihen, kun ei ollut mitään tietoa siitä kuinka inhottavasti ihmiset voivat kohdella toisiaan, kuinka et ikinä voinut kuvitellakaan, että sinuun sattuisi ja näkisit yhtä sun toista. Melkein. Melkein uskoni palasi ja melkein uskalsin uskoa. Melkeen voisi sanoa, että uskoinkin.
Kunnes… Elän epäuskon aikoja, taasko näin, taasko se olikin tuollanen taasko??? Voiko tämä enää olla edes todellista, taasko? Onko tää totta?
No jokatapauksessa kaikesta sattuneesta syystä päädyin erilaisille parisuhdesivuistoille. Osa humpuukisivustoja osa ns. virallisia. Ja mitä, mitä minä sieltä löydänkään…
Nainen, siis kaikkihan on naisen vikaa. Nainen luulee ja kuvittelee, ettei kaikki ole hyvin. Nainen se rupeaa hysteeriseksi ja pelkäämään. Nainen. Kaikki ohjeet mitä silmiini osui oli suunnattu naisille. Siis mitäh!?! Mieskö se automaattisesti tekee kaiken oikein? Mieskö se voi tehdä mitä vaan ja naisen pitää ymmärtää.
Erityisesti lueskelin kohtaa miehen vetäytyminen ja joissakin sitä kutsuttiin ns kuminauhaeffektiksi. Okei joo kuulostaa ihan järkevältä tavallaan. Joo mies ensin pommittaa naista niillä viesteillä ja nainen lämpenee hitaammin ja sitten, kun nainen lopulta on kiinnostunut ja tunteekin jotain, ja ollaan jo jossakin tapailun ja seurustelun välimaastossa eli mies on saanut metsästettyä naisen. Niin mies vetäytyy.. Jippii! Menee luolaan. Joo ja sitten sinun naisena, pitää ymmärtää, ettei hän laita viestejä, koska hän on nyt luolassa. (luolassa ei oo varmaan kenttää, akku on loppu yms) Ja missään tapauksessa miestä ei pidä häiritä, ei saa itse laitta aviestiä tai hän on kauemmin siellä, koska häntä nyt ahdistaa, että haluaako hän ylipäätään suhteen.
Jossakin taas sanottiin, että luolassa mies jättää suhteen kohtalon naisen harteille, että naisen vuoro tehdä sama minkä hän teki, tai hän päätyy tulokseen, että nainen ei ollut sen arvoinen.
Joopa, joo sanon minä. Miehet ne saa vaan vetäytyä ja olla hiljaa. Mitäs jos nainenkin kömpisi luolaan, se voisikin olla mukava paikka. Vois ottaa viltinkin mukaan ja käpertyä sinne. Olla piilossa mailmalta ja miehiltä. Ei tarvis lähettää yhtään viestiä tai edes vastata. Sanois pois tullessaan, että no mähän olin luolassa, daa! eksä nyt sitä tajuu.
Mitä järkee tässä tämmösessä on? Ymmärrän kyllä, että ahistaa ja mietityttää ja ties mitä, niin meitä muitakin. Naisen vaan pitäis automaattisesti käsittää, että hei ei tässä mitään hätää oo, se on vaan luolassa. Kuitenkin nainen miettii, mikä meni vikaan. Olettaa suhteen päättyneen tälleen itsekseen. Mistä ihmeestä nainen sitten voi tietää, että noh onko se köriläs nyt siellä luolassa ja tulee kohta takas vai päättykö suhde? Useinhan nykyään suhteet kuitenkin päättyy tälleen, se on todettavissa monen sinkkunaisen postauksissa. Miten sä siit voit erottaa luolan ja päättymisen? Ja jos pitää olla noin lapsellinen, että menee sinne luolaan, niin olisko vaan parempi, että se päättyykin? Vai eikö suhde voi edetä ilman tätä ns luolaa? Mutta silti, miksi juuri naisen pitää odotella ja ihmetellä ja ymmärtää?
Kyllä mua niin alkaa ottaa päähän nää ainaiset luolat, että mun puolesta voi sitte jäädä sinne luolaan loppuiäkseen, jos siellä kerta niin kivaa on. ( Toivottavasti tuli se vilttikin mukaan )Musta tämmönen luolaan meno ei oo oikein reilua. Eihän mekään sinne kömmitä.
Joo ja nää ohjeet älä missään nimessä häiritse luolassa olevaa. Niin tai kysypä sitteki mitä kuuluu. Joopa joo. Tee niin tai näin ni väärinpäin. Eiköhän tuo oo ihan yx ja sama mitä teet jos mies ei ite osaa viestiä kirjottaa, niin sitten ei osaa ja halua.
Mahtaakohan tää olla vaan asiantuntijoiden selostus, jotta miehet saavat edelleen toimia miten haluavat ja naiset ymmärtäis. Ehkäpä totuus onkin vain, että miestä ei enää kiinnosta ja tulee luoksesi sitten, kun haluaa seksiä, muuten hän on siellä ns luolassa. Että ymmärräppäs sinä tätä siellä senkin hupsu nainen.
Näitä tutkiessa ja pohtiessa täytyy vain ihmetellä kuinka kukaan ikinä onnistuu parisuhteessaan? Tai onhan aina joku onnistunut. Mutta vaikeeltahan tää kuullostaa. Ensin kaikki näytti niin hyvältä ja sujuvan, alun varovaisuuden jälkeen…Mutta, mutta…. mutta miksi se minulle on niin hemmetin vaikeaa aina. Taas! Tällä kertaa uskoin, että hei nyt mäki onnistun. Tää puhuu, on rehellinen, ei juokse naisissa, harrastaa, hei tää tykkää musta. Ja suurempi hei, mäki tykkään siitä. Mutta… niin… tälleen taas…
Täytyy lainata sannin biisin sanoja, että mitähän vittua, mulla alkaa ymmärrys loppua.
Merita