Tapaus Chevyprinssit

Sinkkuuden ensimetreillä, ajatus yhdenillanjutuista oli aivan karmaiseva, moraali oli korkealla kuin kirkon kellotapuli tuohon aikaan. Ei koskaan lähetty minnekään jatkoille. Odoteltiin prinssejä valkoisilla ratsuillaan (liikaa romanttisia valkokantisia leffoja??) Ensimmäiset yhdenillan jatkot osuikin meihin vahingossa…

..Oltiin kesällä festareilla, niinkuin kunnon kesään kuuluuki. Oltiin saatu kuskiki (kaikki tietää, kuinka vaikeaa se on), Koska tuolloin uusneitsyeinä, ei olisi tullut kuuloonkaan olla yötä kenenkään teltassa. ( ei edes omassa, jokuhan olis voinu tulla sinne iskemään, hui kauheaa)

Yhtä hankalaa kuin saada kuski, on näköjään saada kuski odottamaan pissahetken ajan, Meritan nenän edestä kyyti kyllästyi ”odotteluun” ja häipyi. KYLLÄ, häipyi. Kaikeksi onneksi Merita oli tavannut jonkunmoisen prinssin, joka ei sentään valkealla ratsulla ratsastanut, mutta sinisellä chevyvanilla kumminkin. Sen verta ritarillisuutta löytyi, että saatiin tavata HÄNEN koko hoviväkensä (käsitti toisen prinssin ehkä mua varten, sekä hovinarrin) Hovinarri viihdytti todellakin meitä koko yön ja soitteli musiikkia ja hauskuutti. ( Tähän väliin pakko paljastaa, että romanttisiakin hetkiä riitti prinssiemme kanssa, ehkä jopa hieman intohimoakin saattoi puolin ja toisin esiintyä) Tunnettiin olomme rennoiksi ja opittiin nauttimaan hetkestä. 

Jossain vaiheessa iltaa, miehet lupasivat auliisti viedä meitä kotiin seuraavana päivänä, mutta kuten arvata saattaa, aamulla oli kiire luultavasti tyttöystävien luo. No, kotiin me päästiin omin neuvoin. Ja tälläkin reissulla opittiin, että ei oo nii kauheeta tavata uusia ihmisiä ja että elämää ei voi tarkasti suunnitella etukäteen. JA saatiin taas muistutus vioistamme, sinkkuäidit eivät kelpaa muuhun kuin… ? (todellaki, lapsista tentattiin jatkuvasti, että melkein hävetti vastata)Naurettavaa, mutta totta.

MILLA