Tunteet

Eilen tuli telkkarista joku sellanen naisten hömppäleffa. Ihmissuhteista, parisuhteista, pettämisestä, jättämisestä, uudelleen löytämisestä. Katselin sitä puolella silmällä, toisella silmällä viestittelin Millan kanssa ja samalla lueskelin postilaatikkoon saapuneita viestejä. ( Joo siellä oli viestejä, ilmeisesti ihastus jatkuu) 

Leffan yksi päätähdistä sanoi seuraavanlaisen lauseen ; On aina olemassa hetki jolloin voi joko antautua tunteelleen tai vastustaa sitä. Tästä lauseesta alettiin miettimään, muistelemaan, järkeilemään ja pohtimaan Millan kanssa tätä lausetta.

Kyllä allekirjoitamme lauseen. On olemassa hetki, kun valitset annatko tunteen päästä valloilleen ja alatko tuntea vai kiellätkö tunteen ja tunget sen sinne mistä tuliki.  Vaikka miten pohdimme tätä, emme keksineet hetkeä, jolloun kannattaisi tunteelle antaa valta. Siis silloin voi ihan rennosti antaa tunteen vallata sinut, jos jaksat ja kestät mahdolliset sydänsurut.

Minä itse henkilökohtaisesti en enää kestäisi niitä. Minusta tuntuu, etten selviäisi enää oikeasta tuskasta. Sellanen pieni ei haittaa. Oikeasta joutuisin luultavasti hullujenhuoneelle, koska en vaan jaksaisi selvitä siitä. En pystyisi enää uudelleen vain hymyilemään ja elämään ja esittämään, että kaikki on hyvin. Joo olen selvinnyt kaikista entisitä sydänsuruista, sisulla, päättäväisyydellä, rohkeudella. Suomalaisella asenteella läpi vaikka harmaan kiven. Laskemalla päiviä, kuinka vähän enää jäljellä,niin vuodenhan se suunnilleen kestää. Enää en kuitenkaan usko, että jaksaisin selvitä siitä. Pysyn siis kaukana sydänsuruista 🙂

Pohdimme siis, että turvallisinta oman mielenterveyden kannalta on olla antautumatta typerille tunteille. Milloin niistä olisi muutenkaan mitään hyvää seurannut? Hetkellisesti ehkä. Onnellisempana pysyy ilman suuria tunteita, ei tarvitse pelätä, ettei jaksakaan.

Heittelimme ilmaan erilaisia vaihtoehtoja milloin voisi antautua tunteelle. Niitä oli mm, jos se mies ensin. Hetken pohdittuamme olimme yksimielisiä siitä, että ei kannata. Jos se on hyvä esittämään ja luulit ja toivoit vaan ja tunsit ja lopulta huomaat, että ihan turhaan ja olet surullinen. Mahdollisesti sitten, jos se jatkaa esitystään yli vuoden, sitte voisi ehkä olla turvallista. No entä, jos se sanoo, että se tykkää. Ei,ei, hylättiin sekin vaihtoehto heti suoralta kädeltä. Nehän sanoo mitä vaan ja hetken ne saattaa uskoo iteki sanoihinsa mutta unohtaa ne sitten. Joo ei missään nimessä sanojen takia oli päätöksemme. No mitä sitten? Tultiin siihen tulokseen, että ei kannata juuri koskaan antautua tunteilleen. Ainakaan, jos on jo kokenut monta romahdusta ja uskoo, että ei selviäisi uudesta. Silloin ei kannata pilata elämäänsä niin vähäpätöisen asian takia kuin mies ja tunteet. 

Toki siinä saattaa menettää suuren rakkauden mutta kuinka todennäköistä se on? Ei kovinkaan todennäköistä tässä mailmassa. Omituisuuksia on enemmän kuin normaaleja. Mikään ei estä hengailemasta sen miehen kaa, jos kuitenkin pitää siitä. Ei tarvitse heti olla niin sinisilmäinen ja uskoa kaikkea ja rakastua täysillä. Tämä vaatii tietysti taitoa ja omien tunteiden hallintaa. Se on kuitenkin ihan opeteltavissa oleva taito. Parempi se, kuin kärsiä turhaan. Voi katsella varovasti millanen mies tuo oikeen on. 

Mutta sama lause pätee myös varatuille, heillä on hetkensä jolloin päättävät menevätkö tunteiden mukaan vai valitseeko toisen tien. Menevätkö niiden hetken tunteiden mukaan vai vastustavatko sitä. Alottavatko suuren valloitusoperaationsa. Uskottelevatko itselleen toi on kyllä paljon parempi tyyppi kuin mun kumppani. Aloittavatko lähettelemään ihastuksissaan viestejä ja ihastuvatko vain entistä enemmän ajatukseen. Jokaisella on se hetki, valinnan hetki.

Suoritettuamme tämän riskianalyysin. Päätimme pysytellä kuivalla maalla ja turvassa. Emme halua hukkua. Elämä on kuitenkin liian mukavaa. Päädyimme siis siihen, että ei kannata tunteille antautua vaan kannattaa valita se toinen vaihtoehto niin pärjää paljon paremmin näissä ihmissuhteissa. Elämässä on paljon muutakin kuin ihmissuhteet ja parisuhteet ja siitä muuta elämää olisi kyettävä elämään ja vieläpä nauttimaan siitäkin. 

 

Merita ja Milla