Vanha

Vai nuori?

Ikä on vain numeroita. Onko? On. Eikö niin? Tuntuu, että mitä vanhemmaksi tässä tulee, sitä enemmän sitä pohtii. Onko ikä tosiaan vain numeroita? Onko se vain jotain höpinää, mitä olen nuorempana ajatellut? Ken tietää. Itse huomaan välillä kuitenkin tätä pallottelevani.

Jokin aika sitten täytin vuosia. Joka vuosi se tapahtuu, mutta aina sitä huomaa ajattelevansa, että taas se päivä on. Syntymäpäivä. Mihin katosi taas yksi vuosi? Miten olen edennyt elämässäni kuluneen vuoden aikana? Onko tapahtunut mitään merkittävää?

Ei. Se on ensimmäinen ajatukseni. Enemmän asiaa pohtiessani, tulee kuitenkin erinäisiä asioita mieleen. Vuoteni oli hyvä. Erittäin hyvä ystäväni meni naimisiin kuluvan vuoden aikana. Niin myös veljeni. Sain kunnian olla kaason roolissa. Olen saanut lisää vastuuta omassa työpaikassani. Vakituista työsopimusta taskustani ei kuitenkaan löydy. Siitä huolimatta ajattelen, että ehkä elämä on ihan kivaa tällä hetkellä.

Huomaan kuitenkin välillä haikailevani toisenlaista elämää. Tahtoisin kovasti, että minulla olisi jo oma perhe ja se omakotitalo. Tarkoitan siis lapsia. Perhehän minulta jo löytyy. On avomies ja koira. Minulle kultaakin arvokkaampia. Lapsia kuitenkin kaipaan. Itselläni on ollut pitkäaikainen haave tulla äidiksi. Kuitenkaan vielä ei se aika lapsille ole. Tässä kuitenkin herään siihen, etten enää mikään nuori ole ja fakta on se, että hedelmällisyyteni luisuu alamäkeä kuin karannut liukuri konsanaan. Onko aika siis koskaan oikea?

Tahtoisin myös opiskella. Ehkä lisää, mutta ehkä myös ihan toista alaa. En ole varma haluanko olla tällä alalla töissä. Sen tiedän, että näissä työtehtävissä en tule eläkeikään asti olemaan. Haluan kouluttautua lisää. Jonkinlaista suunnittelua opintojen suhteen olenkin jo tehnyt tulevaa vuotta varten. Jää kuitenkin nähtäväksi, miten suunnitelmien käy.

Vanhalta tuntuu toisinaan. Toisinaan tunnen itseni nuoreksi. En okein osaa sijoittaa itseäni sille janalle mihinkään pysyvästi. Ehkä se onkin hyvä asia. Enemmän minua vaivaa se, mitä olen tähän ikään mennessä omassa elämässäni saanut aikaan. Tai en ole. Ehkä tämä on sitä kuuluisaa ikäkriisiä?

Elämät ovat erilaisia, pitäisi osata hyväksyä se eikä vertailla. Kaikilla on oma mielikuva siitä, miten ajattelisi oman elämän lutviutuvan. Harvemmin kuitenkaan elämä menee juuri niiden omien ihanne suunnitelmien mukaisesti. Yleensä sinne tulee mutkia ja mäkiä matkan varrelle. Toisinaan tie on suorempaa ja näkyvyys kauemmaksikin selkeämpää. Muuttujia kuitenkin aina tulee vastaan. Joskus voi pusikosta hypätä hirvi eteen. Sekin on vain elämää.

Koittakaa siis elää omaa elämäänne. Elämä vie sinne minne vie. Yleensä tarkoituksellisesti ja myöhemmin taaksepäin katsoessa huomaakin sen olleen hyvä asia.

Nuori tai vanha, elämä jatkuu.

-H