MiFamiliaMiVida

1.7.2019 mifamiliamivida

Suklaahippukeksit

Näin syntymäpäivän kunniaksi päätin leipoa keksejä. Löysin tämän ohjeen vuosia sitten ja tuunasin sitä niin, että jätin pähkinät pois ja pistin valkosuklaan kaveriksi maitosuklaata.

Leivoimme näitä myös pojan opettajalle, sekä luokan ohjaajalle.

Viimeksi tein ohjeen 2x ja ne meni kun kuumille kiville. Ja nyt päätin kolminkertaistaa ohjeen. Mutta tässä ohje 1 kertaisena.

1x 16-18 keksejä

170g voita ( margariini käy myös )

150g fariinisokeria ( noin 2dl )

50g sokeria

1 kananmuna

250g vehnäjauhoja

1tl ruokasoodaa

1tl vaniljasokeria

1/4tl suolaa

250g valkosuklaata ja maitosuklaata

Vatkaa huoneenlämmössä pehminnyt voi, sokereiden kanssa, kuohkeaksi vaahdoksi.

Lisää kananmunat yksitellen,voimakkaasti vatkaten.

Sekoita kuivataineet keskenään sekaisin ja lisää voi-sokeri-muna vaahdon joukkoon ja sekoita tasaiseksi.

Lisää lopuksi rouhitut suklaat. Laita taikina jääkaappiin vähintään 30 minuutiksi.

Paista keksejä 175-200 asteessa, sen verran että keksien reunat ovat kauniin ruskeita.

Jos paistat liian kauan, keksit ei ole jää pehmeiksi, joka näissä kekseissä on tarkoitus.

Raakapaino alkuperäisessä ohjeessa oli 50g.

Mutta itse olen tehnyt 30g ja 40g. Voit halutessasi tehdä minkäpainosia tahansa tai olla punnitsematta.

Suosittelen jättämään keksien väliin reilusti tilaa, varsinkin jos teet isoja keksejä (raakapaino 50g) keksit meinaan leviää jonkin verran.

Koti Ruoka ja juoma

30.6.2019 mifamiliamivida

Olen perheemme 5/6 lapsi. Iso perhe hän voisi olla siunaus jollekin. Ehkä minullakin oli paremmin kun olin nuori. Monellahan se paras kaveri on usein sisko tai veli. Ei minulle. Minulla ei oikeastaan oo yhtään ystävää.

Joka on oikeastaan kamalaa. Tää yksinäisyys on joskus tosi masentavaa. Kyllä niitä ihmisiä tarvii ympärille. Joku jolle puhuis, kun on paha olla.

Olen ollut koulukiusattu, enkä oo aina mahtunut lapsuudessa, niiden mun kavereiden mukaan. Mutta mulla on kyllä ollut yksi hyvä ystävä, nuoruudessa. Mutta sekin sitten hajosi pois, kun meidän maailmat muuttu niin paljon.

Nyt ollaan lähinnä kavereita. Asutaan monien satojen kilometrien päässä ja joskus vaihdetaan muutama viesti. Mihin se ystävyys katosi?

Olen ollut läheinen siskojeni kanssa, vanhempi sisko katkasi jo vuosia sitten välit meidän äitiin. Ja lopulta sitten myös minuun. Olen yrittänyt kysellä kuulumisia, mutta turhaan. Ei hän vastaa.

Nyt myös toinen sisko katkaisi välit minuun ja perheeseeni. Olimme läheisiä ja sitten käy jotain tällästä. Olen jo vuosien ajan ollut yksinäinen, että minä kyllä pystyn elämään ilman perhettä. Mutta on tämä silti surullista.

Veljet onkin olleet aina vähän etäisempi, mutta niistäkin enään kahden kanssa olen tekemisissä. Kolmas veljeni on jäänyt nyt ihan hiljattain vielä etäisemmäksi, koska hänen vaimonsa on katkaissut välinsä minuun. Ei halua kuulemma nähdä minua enään..

Hän on ollut minulle ehkä enemmän ystävä, kuin kukaan muu ja nyt ei enään halua nähdä minua. Ja kaikkein merkillisintä tässä on se, että en edes tiedä syytä!

Mieheni perheessä on vähän samanlaista.. Hänen äitinsä ja siskonsa ei ole enään meidän kanssa tekemisissä. Mutta ei se kaikki vika voi olla meissä?!

Mutta kaikkein kamalinta tässä ehkä on se, että samalla kun minä menetän ystävän, niin poikani menettää kumminsa. Ja samalla, kuin mieheni menettää äitinsä, niin Tyttäreni menettää mumminsa. Eikö se ole jo liikaa? Ja kun lapset kumminkin muistaa heidät ja sitten he ei tulekaan synttäreille tai muuten vaan moikkaa kadulla.

Perhe on ehkä se kaikkein pahin.

Yksinäisyys on surullista.

Puheenaiheet Ystävät ja perhe Mieli Syvällistä