Hello Baby! Ekat Baby Shower -juhlat ever

Pari viikkoa sitten olin elämäni ensimmäisissä baby shower -juhlissa. Tuleva äiti oli toivonut, ettei koko maailma muuttuisi vaaleansiniseksi, vaikka poika onkin tulossa, joten juhlajärjestelyissä päädyimme kulta-valko-vihreisiin koristeluihin. Osaltaan tähän vaikutti jo olemassa olevat kultaiset ja vihreät viirit sun muut koristeet, mutta myös Pinterestin syvyyksistä löytyi pari ihanaa kuvaa tästä värimaailmasta.

Tarjoilut järkättiin nyyttärimeiningillä ja pöydässä oli mm. erilaisia piirakoita, pähkinöitä, karkkia, hedelmälautanen ja pari kakkua. Momosa-baarista löytyi vichyllä terästettyä omppumehua ja itsepuristettua appelsiinimehua. Vein tuon kirjaintaulun (ja pari kassillista muuta tarpeistoa) mukanani juhliin ja tajusin pari päivää sitten, että sama momosa-teksti on edelleen seinällä. Saa ehdottaa uutta tekstiä! 🙂

Koristelut syntyivät pääasiassa ilmapalloista ja eukalyptuksen oksista, joita siiman ja teipin kanssa viritettiin kiinni seinään. Muutaman kerran meinasi mennä hermot, ennen kun saatiin kaikki pysymään paikoillaan… Ruusukultaviirikin pääsi mukaan juhlimaan, viimeksi tammikuussa taisin kehua, kuinka se on kestänyt jo monet juhlat ja edelleenkin ihan priimakunnossa.

Juhlapöydässä näyttää kivalta, kun tarjoiluja on vähän eri tasoissa. Korolliset kakkulautaset on erinomaisia tähän tarkoitukseen. Itse vein pöytään tuon Hello Baby -kakun. Oon bongaillut Annin uunissa -blogista kikkoja kakun täyttöön ja tuollainen kauniin sileä kakku syntyy, kun paiston jälkeen kakku täytetään takaisin vuokaansa ja lopuksi vain kipataan kakkualusen päälle. Vuoka myös takasi sen, että kakku säilyi ehjänä automatkan juhlapaikalle. Paikan päällä vain vähän täytettä pintaan ”naked cake” -tyyliin ja valmiiksi askarrellut ja pursotetut koristeet päälle. Koristeen materiaaleina on paperikassi, pari cocktailtikkua, pätkä paperinarua ja normaali tulostuspaperi.

Ruokailun lisäksi ohjelmassa oli mm. vauvavisailu täynnä kinkkisiä kysymyksiä. Oma tietotaso oli ainakin täysin pakkasen puolella, eikä kovin paljoa tainnut jäädä visasta päähänkään. Tehtiin myös tuttavuutta kakkavaippojen kanssa – aika monen sorttista rippeä ja papanaa sieltä löytyi, vaikka kyseessä olikin sulatetut suklaapatukat, jotka piti vaippoja haistelemalla tunnistaa. Lisäksi arvailtiin tulevan beben strategisia mittoja, syntymäpäivää ja  muita ominaisuuksia, saa nähdä kuka osuu lähimmäksi!

Ootko sä ollut baby shower -juhlissa? Ja mikä on yleinen mielipide, kuuluuko tälläiset kemut (ja tietty gender revealit ja yksvuotisten cake smash -kuvaukset ja mitä näitä nyt on) asiaan, vai onko ne ihan Jenkki-hömpötyksiä? Mun mielipidettä ei varmaan tarvitse sen enempää mainostaa, kaikki juhlat on ihan best ja vuosi Jenkeissä on varmaan muutenkin aivopessyt mut tälläisten pippaloiden suhteen.

Vauvakutsujen järjestelyä varten koottu whatsapp-ryhmäkin muutti tänään nimekseen ”Babypäivitykset”, että nyt sitten vaan jännätään, milloin mini päättää tupsahtaa maailmaan.

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *