Laiskiainen kuusijuhlissa

Kuusijuhla on kaiketi lähinnä synonyymi koulujen joulujuhlalle, mutta mulle se tarkoittaa nimenomaan kuusen koristelujuhlaa. Ja koska juhlia ei voi koskaan olla liikaa, niin kannustan suakin viettämään tätä loistavaa joulun ajan minijuhlapäivää. Parasta on, että ajankohdan voi päättä ihan oman pään mukaan. Toiset kantavat kuusen sisään marraskuun lopussa ja toiset vasta jouluaattona… 

Oman kuusen kannoin viikonloppuna vanhempien varastosta, tämä tekokuusi on nimittäin ollut mulla 10 vuotta ja yhtä kauan on vietetty myös kuusijuhlia. Lupasin Instans stooreissa, että kerron vähän tästä mun ja Magdan kuusenkoristeluperinteestä, joten täältä pesee!

Olin viettänyt joulun 2007 Jenkeissä vaihto-oppilaana ja siellä kuuset oli koristeltu hiukan överimmin, kun mihin koti-Suomessa olin tottunut. Seuraavana vuonna meille ei kotiin taidettu ottaa ollenkaan kuusta, oltiin ehkä lähdössä maalle joulun viettoon, joten ostin pienen tekokuusen omaan huoneeseen. Magda tuli meille koristelemaan sitä ja meillä lähti homma ehkä vähän käsistä. Inspiroiduttiin jenkkikuusista ja siitä yhdestä Muumien joulujaksosta. Tiedätte varmaan, se jossa muumit heräävät talviunilta, pelkäävät joulua, ja koristelevat kuusen kaikella mahdollisella kauniilla tavaralla. Meidän kuuseen päätyi tuona vuonna mm. avaimenperiä ja myöhemmin kavalkaadiin on lisätty jopa pehmoleluja. Postauksen lopusta löytyy kuva tuosta ihan ensimmäisestä kuusesta kymmenen vuoden takaa.

 

miffanjuhlat-kuusijuhla-typo-tree.png

 

Tuon ensimmäisen koristeluillan jälkeen perinne jäi elämään ja kuusijuhlaa on vietetty lähes joka vuosi. Viime joulun tosin olin Australiassa, joten juhla jäi viettämättä, mutta ostin sieltä uuden ”tähden” kuuseen ja viikonloppuna se pääsi viimein ensimmäistä kertaa paikoilleen. Eikö laiskiainen olekin huikea? Sopii ainakin täydellisesti meidän överikuuseen. Löysin sen joulun jälkeen parilla dollarilla Typosta, joten pakkohan se oli ostaa. (Typo on muuten sellanen kauppa, että sieltä olisin halunnut ostaa vähän kaikkea, mutta rinkassa ei oikein ollut tilaa sisustustavaralle.) 

 

miffanjuhlat-joulukuusi-halinalle-dumbo-tsumtsum.png

 

Ihan ensimmäisessä postauksessa mainitsin TsumTsum-synttärit, jotka järkkäsin Magdalle. Kuten näkyy, tsumeja löytyy myös joulukuusesta. Nurkassa pilkottavan pähkinänsärkijän ostin juuri Arkansasin reissulta, koska mun host mom keräilee niitä ja sen kuusi ja koko koti on jouluisin aivan täynnä erilaisia nutcracker-ukkoja. Niitä on yhteensä ehkä noin 300, joten ajattelin omankin kuusen tarvitsevan ainakin yhden. 

 

miffanjuhlat-joulukuusi-ornaments.png

 

Meidän kuusijuhlaperinteeseen kuuluu myös, että ostetaan joka vuosi toisillemme uudet koristeet. Tänä vuonna sain tuon Other Storiesin kyyhkysen. Myös sammakko ja taustalla näkyvä cupcake kuuluvat näihin lahjakoristeisiin. 

 

miffanjuhlat-joulukuusi-hellokitty.png

 

Yritettiin kuusijuhlan kymmenenvuotisjuhlan kunniaksi muistella, miltä vuodelta mikäkin koriste on, mutta ihan kaikkea ei enää osattu jäljittää. Osa on helppoja, ABBA-pallon Magda ainakin toi oltuaan Tukholmassa vaihdossa. 

 

miffanjuhlat-joulukuusi-tsumtsum-mikkihiiri.png

 

Tarjoilut ei koskaan ole olleet tämän juhlan pointti, mutta ehkä niihinkin voisi ensi vuonna panostaa ihan kunnolla. Nyt Magda toi mandariiniglögiä ja multa löytyi joulutorttuja itsenäisyyspäivältä ja täytekakkujämiksiä serkun ylioppilasjuhlista. 

 

miffanjuhlat-joulukuusi.png

Siinä se on, alkuperäinen kuusi vuodelta 2008. Koristeiden määrä on hiukan kasvanut vuosien varrella, mutta moni koriste on pitänyt pintansa kaikki nämä vuodet ja edelleen kuusijuhlan kohokohtia on, kun Herra Hakkarainen, Peppi Pitkätossu ja Sammakkoprinssi pääsevät puun paraatipaikoille. 

Miten on, liitytkö kuusijuhlan kannattajien joukkoon? 

Suhteet Sisustus Ystävät ja perhe