Helpot ja nopeat kakunkoristeluvinkit

 

Apua, mihin tämä kevät on mennyt!?! Ensi viikolla alkaa jo kesäkuu. Kevään aikana ei oikein tullut kunnon juhlia järkättyä, (ennen viime viikonlopun baby showereita, joista pian tulossa kuvamateriaalia) mutta jotain pientä kumminkin.

Nyt esittelenkin superhelppoihin juhlajärkkäilyihin pari vinkkiä, joita tässä keväällä on tullut hyödynnettyä.

 

 

Huhtikuussa kokoonnuttiin kasaan ”Bamse-kerhon” kanssa ja olisin kovasti halunnut järkätä oikein kunnon teemajuhlat. Kyseessä on siis lukioaikainen kaveriporukka, jonka nimi juontaa juurensa abikeväältä, kun lähdettiin pakettimatkalle Rodokselle relaamaan kirjoitusten jälkeen. Meidän hotlassa ei kyllä tainnut Bamse-klubia olla, mutta jotenkin se nimi siltä reissulta tarttui mukaan. Anyway, aikaa varsinaisiin juhlajärkkäilyihin ei ollut, joten kiireessä päädyin askartelemaan muutaman Bamse-koristeen ja ostamaan muutaman erilaisen leivoksen. Helpoimmalla pääsee, kun hakee puhelimella jonkun sopivan kuvan, ja piirtää sen sitten läpi paperille, joten sen kummempia piirustustaitoja ei tarvita.

 

 

Samoihin aikoihin juhlittiin myös mummin synttäreitä ja niihin liittyen seuraa vinkki numero kaksi. Mun kukkapursotukset eivät vielä ole ihan priimaluokkaa, mutta aloin treenata niitä talvella, kun yksisarvis-kakun koristelusta jäi jäljelle voikreemiä. Pursotetut kukat kannattaa joka tapauksessa pakastaa, jotta niitä on helpompi käsitellä (en siis suosittele pursottelemaan niitä suoraan kakkuun, koska pursottelu on paljon helpompaa kukkanaulan kanssa), joten ekstrakreemit kannattaa aina hyödyntää. Pakkasessa odottelevat kukkaset on sitten näppärä asetella kakun päälle kiireessäkin, kun sen kummempiin koristeluihin ei ole aikaa.

Pääsiäisenä testailin suklaamunakakkua Annin uunissa -blogin Mignon-juustokakun ohjetta mukaillen ja totesin Kauravispin erittäin toimivaksi kakun täytteeksi. Sen kummempia liivatteita ei tarvita, vaan kakku pysyy kasassa ihan itsekseen. Tykästyin kauravispiin sen verran, että testasin sitä myös baby shower -kakun täytteeseen, mutta siitä lisää ensi kerralla. Tähän ei kyllä sen kummempaa vinkkiä liittynyt, halusin vain julkaista nämä pääsiäiskuvat viimeinkin…

Onko sun kevät ollut juhlia täynnä?

Koti Ruoka ja juoma DIY Tapahtumat ja juhlat

Freak shake on nähty, nyt tulee Freak cake!

Tiedät varmaan freak shaket eli friikkipirtelöt. Ne kreisit pirtelöt, joiden päällä on kaikkea mahdollista maan ja taivaan väliltä, kuten donitseja, kindermunia ja hattaraa. Australiassa reissatessa näitä pirtelöitä tuli vastaan enemmänkin ja Melbournessa käytiinkin serkun kanssa Three one 2 one -nimisessä paikassa kunnon överipirtelöillä, sieltä siis tuo ensimmäinen kuva.

Viikonloppuna kokeilin samaa ideologiaa täytekakkuun. Yllätettiin kaveriporukalla meidän kolmekymmentä täyttänyt Sonja pamahtamalla oven taakse lauantai iltana viinitönikät ja herkkutarjoilut mukanamme. Olin lupautunut kakunkoristelijaksi ja varsinaisen teeman puuttuessa päädyin tekemään friikkikakun.

Jo yksisarviskakussa hyväksi todettu Rownicen pitaya-jauhe toimi tämänkin kakun värjäämisessä ja päälle viskoin kaikkia mahdollisia herkkuja. Sunnuntaina tosin tajusin, että koristellessa olin kokonaan unohtanut macaronsit pakkaseen. Onneksi kakku oli kuitenkin sen verran täynnä kaikkea muuta, että eipä tuo nyt kovin haitannut.

Tässä friikkikakussa oli

  • kolmella pinkin sävyllä värjättyä kermavaahtoa
  • pursotuksia valkoisen ja parin eri pinkin sävyisellä voikreemillä
  • Filipinos-keksejä
  • Choco & Lakrits -palluroita
  • jätskitötterö (ja voikreemillä pursotettu jätskipallo)
  • Kinder-patukoita
  • tikkari
  • sokerimassasta taiteiltu 30-kyltti
  • nomparellejä
  • pretzel-suolakeksejä (jämiksiä joulun Poro-pallero-cookie popseista)
  • candy cane -tikkareita (jämiksiä joulun Candy cane -sydämistä)
  • vaahtokarkkeja cocktailtikussa
  • Sprinkletin sinisiä koristerakeita (Saatu testattavaksi Confetti-juhlakaupasta)

Parasta freak cakessa on, että tarkkaa suunnitelmaa ei tarvita, vaan tarkoitus on vain viskoa mahdollisimman paljon erilaisia juttuja kakun päälle. Itsekin sohaisin kakkuun pienen lommon siirtäessä sitä pois jääkaapista, mutta sen sai tyylikkäästi peitettyä extrakoristerakeella.

Onko sulla tulossa juhlia, joihin friikkikakku sopisi?

Koti Ruoka ja juoma DIY Tapahtumat ja juhlat