Paluu Suomi100-itsenäisyyspäiväjuhliin

Itsenäisyyspäivä hurahti ohi ja tänä vuonna juhlinta jäi aika pienimuotoiseksi. Essi tuli kylään, tehtiin ruokaa ja joulutorttuja, juotiin paljon glögiä ja tietysti katsottiin linnanjuhlia. Mutta halusin palata itsenäisyspäivän kunniaksi vielä viime vuoden suureen Suomi100-juhlintaan, jota allekirjoittanut vietti Sydneyssä, Australiassa. 
 

mifanjuhlat-suomisata-sydney.JPG

 

Juhlittiin satavuotiasta Suomea pienenllä Suomi-porukalla lopulta mun kotona, kun sääjumalat pettivät meidät ja jouduttiin perumaan biitsijuhlat. Ausseissa uimarannoilla oli usein pieniä katoksia, joissa monet viettivät kaikenmaailman juhlia synttäreistä baby showereihin, ja haluttiin tietysti koristella yksi sellainen koppi Suomi-teemaan mun lähirannalla Coogee Beachilla. Suomelle uskollisesti sää oli kuitenkin harmaa ja sateinen, joten jouduttiin siirtämään kemut sisätiloihin. 

 

miffanjuhlat-suomisata-itsenäisyyspäivä.png

 

Ausseissa juhlatarvikkeita oli superhelppo löytää, niitä kun myytiin melkein kaikissa vähänkin isommissa marketeissa ja jopa mun pieneltä lähiostarilta löytyi sisustuskauppa, joka oli täynnä juhlakrääsää. Numeropalloja sai Kmartista muistaakseni dollarilla, joten juhlatarvikkeiden hommaaminen ei todellakaan vienyt vararikkoon. Onneksi Suomestakin on nykyään jo vähän helpompi löytää erilaisia teemakoristeita, mutta kyllä mulla vähän ikävä sitä Australian valikoimaa on. 

 

miffanjuhlat-suomisata-ranta.JPG

 

Illemmalla sää vähän selkeni ja päätettiin lähteä kävelylle rannalle. Ilmapallot otettiin tietysti mukaan, että saatiin otettua teemaan sopivia kuvia.

 

miffanjuhlat-suomisata-tarjoilu.JPG

 

Illalla lähdettiin vielä Tomi Björckin Blancaan drinksuille ja oli hauska huomata, kuinka paljon suomalaisia siellä oli paikalla. Ja jos yleensä suomalaisilla on ehkä tapana ulkomailla oikein vältettä muita suomalaisia, niin tuona iltana kaikki toivottivat innoissaan toisilleen hyvää itsenäisyyspäivää! 

Miten sä vietit itsenäisyyspäivää tänä vuonna?

Suhteet Ruoka ja juoma Ystävät ja perhe DIY