KELKKARETKI LAAVULLE

talvilaavu (1 of 6).jpg

talvilaavu (6 of 6).jpg

talvilaavu (2 of 6).jpg

Käytiin vähän päälle viikko sitten poikaystävän kanssa nauttimasta ihanasta talviisäästä laavulla. Mikäs sen parempi tapa viettää aikaa? Koko viikon oli paistanut ihanasti aurinko ja kun herättiin ja katsoin ikkunasta ulos, satoi siellä lunta. Mutta onneksi se kerkesi kirkastua ihanaan paisteeseen, ennen kuin lähdettiin matkaan. Tänä talvena on ollut kyllä ihan tosi mahtavat kelit ja tullut jopa se lapsuuden talvi mieleen. 

Poikaystäväni osti tänä talvena kelkan reissuaan varten ja minäkin pääsin sitä testailemaan. En ollut aiemmin koskaan ajanut kelkalla, mutta joskus pienenä olin ollut kyydissä. No, eipä se kovin vaikeaa ollut. Eipä juuri muuta tarvitse tietää kuin kaasu ja jarru ja jarruakaan ei oikeastaan tarvinnut juurikaan käyttää, sillä kun hiljentää kaasua niin se jarruttaa itsestään. Toki me ajeltiin jäällä, joten maasto oli onneksi aloittelijalla helppo. Jos olisi pitänyt lähteä maastoon haastavempiin olosuhteisiin, olisi sormi pian mennyt suuhun:D Oli kyllä tosi hauskaa ja toivotavasti pääsisin vielä uudestaan, ennen kuin lumet sulavat.

talvilaavu (4 of 6).jpg

blogilaatu (1 of 1).jpg

Ajettiin siis kelkalla tollaiselle laavulle. Siellä oli joku perhe meitä ennen, niin nuotiossakin oli jo tulen alku valmiina. Paisteltiin siellä makkarat, kuvailtiin vähän videon pätkiä ja nautittiin ihanasta ilmasta. Jotenkin itse tykkään tosi paljon nuotion äärellä istumisesta, samoin myös puusaunat on ihan sellanen oma lemppari. Siinä vois vaan nauttia ja kökötellä useamman tunnin. Toki tälläisenä vilukissana, jolla on huono ääreisverenkierto niin ei siinä ihan kauhean kauaa kovalla pakkasella tarennut. Vierähti meillä siinä kuitenkin hyvä tovi. Tälläset on mielestäni aivan mahtavia irtiottoja arjesta. Pääsee vähän niin sanotusta ulkomaailmasta hetkeksi pois ja vaan rauhoittumaan. Lisää itsellä ainekin tosi paljon energia tasoja ja rauhoittaa mieltä. Luonto on vaan semmonen paikka, että toista ei ole <3

Nautitaan nyt vielä viimeisistä talven hetkistä ja kohta se ihana kevät saapuu ovelle.

Millaisia tapoja teillä on rauhoittua?

Tehtiin reissusta myös video pätkä. Käy ihmeessä katsomassa fiiliksiä:)

 

 

Kommentit (2)
  1. yhdyssanat kuntoon
    13.3.2018, 10:16

    Moro,

    Koitappa vähän skarpata yhdyssanojen kanssa. Nytkin otsikkoon ja ensimmäiseen lauseeseen oli päässyt kirjoitusvirheet. Loppuu meikäläisen lukeminen siihen pisteeseen. Lisäksi muutenkin suosittelisin treenaamaan lauserakenteita. Jos ei muuten niin kirjoita wordilla ja oikolue sillä ennen julkaisua.

    1. Kiitos kommentista! Omistan lukihäiriön, joten tiedän kyllä, että teksteissä on virheitä ja kaikkia en osaa korjata tai tajua. Mulle kuitenkin on tärkeintä kirjoittaessani se sisältö, eikä se onko kaikki täysin äidinkielen oppejen mukaan! Mutta, yritän kiinnittää paremmin vielä huomiota! 🙂 

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *