…lunta etsiessä
Kevään tuloa toitotetaan joka tuutissa ja ensimmäiset leskenlehdetkin on joku varmaan jo bongannut. Sandaalit kaivetaan kaapista ja nyt viimeistään aloitetaan bikinidieetti, koska kesä on ihan kohta. Itse kuitenkin katson kaihoisasti eteisen kaapissa pölyttyviä monoja, ja kiroan itseäni siitä, etten ole niitä vielä kertaakaan tänä talvena käyttänyt. Tai noh, talvena ja talvena. Tuntuu hassulta, että ensin ollaan ylpeitä siitä, että meillä on neljä ihan oikeaa vuodenaikaa, mutta oikeasti ainoa oikea vuodenaika on kesä, tietysti.
Talven voi nähdä pimeänä, kylmänä ja varsinkin etelämpänä tätä nykyä myös loskaisena, mutta pakko ei ole. Näkökulmakysymys sanon minä.
Ulkona on kaunista, voi harrastaa vaikka mitä luistelusta lasketteluun, toisaalta kellekään ei tarvitse selitellä jos haluaa katsoa sängyssä kaikki Game of Thrones- kaudet putkeen. Päälle ei ehkä kannata pukea farkkutakkia, mutta ainakin se kannattaa laittaa kiinni (ihmeellinen muoti-ilmiö, jota en edes teinien osalta ymmärrä). Ja sitten soittaa kaverille, pakata reppuun termarikaakaota, pullaa ja villasukat – ihan siltä varalta että innostuu ulkoilemaan pidempäänkin.