Sosiaalinen media ja lapsettomuus

Facebookin mainosalgoritmeissa olisi ehdottomasti parantamisen varaa. Se ehdottaa minulle toistuvasti esimerkiksi ryhmää ”Lääkärit imettää ja sormiruokailee”. Siis mitä ihmettä?! En harrasta noista kyllä kumpaakaan ja tuollainen huono kielioppi risoo älyttömästi! En tiedä, ehkä ymmärrän tämän ryhmän hienouden joskus tulevaisuudessa, jos minusta joskus tulee äiti ja tarvitsen vertaistukea sormiruokailussa… En koe olevani myöskään Pampers Baby Dry -vaippojen parasta kohderyhmää, mutta sekin mainos pyörii tiuhaan tahtiin syötteessä. Jos näitä edellä mainittuja ei satu silmiin, niin sitten varmasti on vuorossa artikkeli siitä että hiihtäjä Therese Johaug on raskaana.

Sosiaalisessa mediassa halutaan usein näyttää vain elämän parhaat hetket, ei jakaa niitä huonoimpia. Itsekin sorrun tähän jatkuvasti. Instagramin kuvien perusteella ei voisi ikimaailmassa päätellä, että kärsin lapsettomuudesta. Vaikka ulkoapäin katsottuna jonkun elämä näyttäisi täydelliseltä, voi pinnan alla kyteä isoja ongelmia. Se on jollain tapaa lohduttava ajatus, kun elämä tuntuu toisinaan epäreilulta. Esimerkiksi yksi ystäväni jakaa jatkuvasti aurinkoisia, hyväntuulisia kuvia vauva-arjestaan ja onnellisesta perheestään. Jos en tietäisi paremmin, voisin tuntea kateuden pistoksen aina kun hän postaa uuden kuvan perheidyllistään. Tiedän kuitenkin, että kulissien takana ystäväni on todella onneton ja heidän parisuhteensa vetelee viimeisiä henkäyksiään.

Vaikka sosiaalinen media tarjoaa paljon ärsytyksen aiheita lapsettomuuden saralla, on siinä myös ainakin yksi hyvä puoli: vertaistuki. Internet on pullollaan lapsettomuusaiheisia blogeja, Instagram-tilejä ja keskustelupalstoja. Minusta on hienoa, että netissä voi keskustella muiden samojen mietteiden kanssa painivien kanssa anonyymisti. Olen selaillut erilaisia lapsettomuusaiheisia keskustelupalstoja ja blogeja melko ahkerasti siitä saakka, kun kävi selväksi, että lapsen saaminen ei tule olemaan meidän kohdallamme helppoa. Liityin myös Facebookissa yhteen Simpukan ylläpitämään vertaistukiryhmään.

Vaikka vertaistuki on mielestäni erittäin tärkeä ja voimaa antava asia, voi keskustelupalstojen selaaminen mennä överiksi ja aiheuttaa positiivisten tunteiden sijaan ahdistusta. Minulle kävi näin. Ensimmäisen hoitokierroksen epäonnistumisen jälkeen oli kamalan turhauttavaa lukea siitä kuinka joku on saanut pakkaseen kymmenen TOP-luokan blastokystia, siinä missä me emme päässeet edes siirtoon saakka. On muistettava, että jokaisen meidän hoitotaival on erilainen, eikä itsensä vertaaminen muihin ole järkevää.

Olen nyt pitänyt tietoisesti taukoa keskustelupalstoista viimeisen viikon ajan. Tauko on tehnyt oikein hyvää. Luulen että jatkan sitä vielä toistaiseksi ja keskityn vertaistukeen muilla kanavilla, esimerkiksi livenä pidettäviin vertaistukitapaamisiin ja ystävien seuraan :)