Elämä tauolla

Perillä on tuolla edessämme jossain

mennään mutta ajetaan hiljempaa

toivon ettei matka loppuis ollenkaan

PMMP:n Matkalaulussa toivotaan matkan vain jatkuvan ja jatkuvan. Minulla ei ole lainkaan samanlainen fiilis, vaan olen odottanut perille pääsemistä niin kovasti, että en ole pystynyt nauttimaan matkanteosta (tai elämästä yleensä). Tuntuu siltä, että elämäni on ollut jollain tapaa tauolla viime kuukausien ajan.

Lähes kaikki hauska tuntuu olevan kielletty. Alkoholia ja kofeiinia ei saa käyttää kuin kohtuudella, lomamatkoja on turha suunnitella koska hoitojen aikatauluja ei pysty ennustamaan ja raskas urheilu on pakko jättää tauolle hoitojen ollessa kaikkein intensiivisimmillään. Seksielämäkään ei varsinaisesti kukoista lääkkeiden sivuvaikutusten vuoksi. Minusta on jotenkin hirveän ironista, että myös raskaaksi tuleminen/lapsen saaminen aiheuttaisi rajoitteita näihin ihan samoihin juttuihin.

Seuraavan hoitokierroksen alkamisen odottaminen on tavallaan todella turhauttavaa, mutta toisaalta en kuitenkaan haluaisi tämän odotuksen loppuvan. Toisen hoitokierroksen aloittaminen pelottaa tosi paljon tuon ensimmäisen kierroksen totaalisen epäonnistumisen jälkeen. Tässä kohtaa kun toinen hoitokierros ei ole vielä alkanut, kaikki mahdollisuudet ovat vielä auki, vielä on toivoa. En tiedä, ehkä siis sittenkin toivon että ajettaisiin hiljempaa.