Mä vaan hiihdän

Jos nyt jaksan viel tän yhden mäen yli

Onks sen jälkeen uusi mäki

Onks sen jälkeen vielä mäki

Viimeisen viikon verran olen yrittänyt sulatella huonoja uutisia. Jonkun teorian mukaan suruprosessiin kuuluu useita vaiheita: kieltäminen, viha, kaupankäynti, masennus ja hyväksyminen. Olen kaiketi ehtinyt nyt viikon aikana edetä kaupankäyntiin saakka, joten masennusta odotellessa.

Ensimmäinen reaktio huonojen uutisten kuulemisen jälkeen oli hämmennys ja epäusko. Voiko tässä oikeasti käydä näin? Seuraavana heti alkujärkytyksen jälkeen tuli epätoivo: mitä jos tämä ei koskaan onnistukaan, emme pääse seuraavillakaan kierroksilla edes siirtoon saakka ja jäämme lopullisesti lapsettomiksi? Pelko iski tajuntaan ja kurkkuun tuli kuristava tunne.

Tämän jälkeen tunneskaalassa tulivat kiukustuminen ja sisuuntuminen. Olin kiukkuinen hoitavalle taholle punktion ajoituksesta ja päätöksestä yrittää kasvattaa alkioita blastokysteiksi saakka. Alkioita oli niin vähän alunperinkin, että eikö olisi kannattanut tähdätä alkionsiirtoon jo kolmantena päivänä? Tilastollisesti vain joka kolmas tai neljäs alkio selviää blastokystiksi saakka. Meillä oli kolmantena päivänä vain kaksi alkiota, joten todennäköisyys nollaan päivänä viisi oli melko iso.

Seuraavaksi tein sen mitä varmaan jokainen nykyaikainen nainen tekisi: aloitin maanisen googlailun. Googlailin kyllä lähinnä vertaisarvioituja tieteellisiä artikkeleja. Olin jo aikaisemmin diagnoosin saatuamme ottanut selvää suositelluista ravintolisistä ja vitamiineista. Nyt lueskelin varmaan satoja erilaisia tutkimuksia aiheen ympäriltä. Olemme mieheni kanssa popsineet erilaisia vitamiineja jo useampia kuukausia ennen tätä ensimmäistä hoitokierrosta ja otimme repertuaariin nyt vielä pari ravintolisää aikaisempien pillereiden rinnalle. Isoja toiveita minulla ei ole, kun eipä noista aikaisemmistakaan mitään hyötyä vaikuttanut olevan. Psyykkisesti kuitenkin helpottaa hieman, kun voi edes yrittää tehdä itse jotakin.

Tällä hetkellä olen kaupankäyntivaiheessa. Päätin että jos ehdin hiihtää vähintään 100 km ennen hoidonsuunnittelua, kaikki tulee menemään hyvin. Onneksi lunta ja latua riittää, parikymppiä vielä jäljellä.