DINK

Olen varmaan maininnut jo aiemmin siitä, että en ole puhunut lapsettomuushoidoistamme ylipäätään kovin monelle ihmiselle. Töissä en ole kertonut lapsettomuushoidoistamme kenellekään. Olen viime aikoina varmaan jotenkin herkistynyt keskustelunaiheille, jotka liittyvät raskauteen/synnytyksiin/lapsiin, koska tuntuu siltä että töissä ei lähiaikoina paljon muusta ole puhuttukaan.

Eräs työkaverini sai ”joululahjaksi” ensimmäisen lapsenlapsensa. Sanomattakin selvää, että tämä yli-innokas tuore mummo hehkuttaa nyt töissä jatkuvasti sitä kuinka ihana ja ihmeellinen tämä uutukainen pieni on. Ymmärrän kyllä hänen onnensa ja innostuksensa, mutta tuntuu silti hirveältä, kun on pakko hymyillä teennäisesti ja kuunnella loputtomalta tuntuvaa selostusta siitä, kuinka synnytys eteni vaihe vaiheelta.

Yksi toinen työkaverini on saamassa lähikuukausien aikana neljännen lapsensa. Hän on useampaan kertaan todennut minulle, etten voi valittaa väsymyksestä koska minulla ei ole lapsia (enkä voi siten tietää mitä todellinen väsymys on). Minulla ja miehelläni on asiat hänen mielestään muutenkin paljon helpommin mitä hänellä koska ”tehän ootte sellainen DINK-pariskunta” (DINK = double income, no kids). No sehän on totta, olemme mieheni kanssa molemmat työssäkäyviä ja ihan hyvätuloisia (vaikka lääkäreiden ”huippuansiot” eivät olekaan ihan sellaisia kuin Iltasanomat mainostavat). Tämä tilanne ei kuitenkaan ole sellainen mihin olisimme tarkoituksella halunneet ja pyrkineet, vaan päinvastoin.

Ei kuitenkaan niin pahaa, ettei jotain hyvääkin. Rohkaistuin lopulta kertomaan miespuoliselle esihenkilölleni siitä, että olemme lapsettomuushoidoissa ja kevään aikana tulee sen takia useita poissaoloja lyhyellä varoitusajalla. Kävi ilmi, että IVF-hoidot ovatkin hänelle aika tuttu juttu – heidän lapsensa on saanut alkunsa lapsettomuushoidoilla. Esihenkilöni sanoi hyvin muistavansa sen, kuinka vaikeaa ja kuormittavaa hoidoissa oleminen oli. Saan kuulemma olla töistä pois juuri niin paljon kuin tarvitsee. Ja jos haluan vertaistukea niin voin soittaa hänen vaimolleen, joka on käynyt läpi samat kuviot! Tieto tuli minulle aika isona yllätyksenä, mutta tosi positiivisena sellaisena. On tosi hyvä mieli siitä, että kerroin ja suhtautuminen asiaan oli tuollainen 🙂 Nyt on rennompi olo myös siitä, että ei tarvitse keväällä niin paljon selitellä ja keksiä tekosyitä toistuville poissaoloille.