We need to talk about Kevin.
Elokuvasta jonka todella tahtoisi nähdä, on vaikea kirjoittaa mitään, ettei pilaisi koko katselukokemusta ottamalla elokuvasta liikaa selvää. Sattumalta näin tänään trailerin erittäin mielenkiintoisesta elokuvasta; We need to talk about Kevin ja kiinnostukseni elokuvaa kohtaan kasvoi niin suureksi, etten voinut olla jakamatta sitä täällä.
Lionel Shiverin kirjaan perustuva elokuva kertoo äidistä (Tilda Swinton) joka yrittää käsitellä suruaan teini-ikäisen poikansa veriteon jälkeen. Äiti aina tunsi poikansa olevan jotenkin erilainen, vihainen ja kenties paha luonteeltaan. Elokuvassa teini-ikäistä poikaa esittää Ezra Miller ja ilokseni John C. Reilly on palannut takaisin ainakin hetkeksi draaman pariin, pojan isänä. Enempää en uskaltanut ottaa elokuvasta selvää, mitä se nyt on ollut Cannesin elokuvafestivaaleilla ja saanut aika paljon kehuja ja viittä tähteä. Ehkä traileri kertoo kaiken tarpeellisen ja saa muidenkin kuin minun mielenkiintoni heräämään. Elokuvateattereissa 27.01.2012.