Staalo.
Tänään ajattelin pitkästä aikaa lukea kirjan. Kirjakaupasta löytyi monia uutuuksia kesäillan ratoksi, mutta tämä vei täysin huomioni. Staalo kertoo taruolentoja tutkivasta Susso Myrénistä joka lähtee pohjois-Ruotsiin tutkimaan pihamaalla nähtyä outoa olentoa. Pian hänelle selviää, että samaan aikaan lapsi on kadonnut pohjoisen salomailla, eikä tämä ole ensimmäinen kerta.
”Staalot ovat saamelaistarujen peikkoja. Isoja, pelottavia olentoja, joiden kuvia noidat piirsivät rumpuihinsa. Hölmöjä ja hankalia. Persoja ihmislihalle.”
Kirjan on kirjoittanut ruotsalainen kirjailija, kirjallisuuskriitikko ja Svenska dagbladetin toimittaja Stefan Spjut (1973). Kirjan on kustantanut Like-kustannus ja kääntänyt Taina Rönkkö. Kirjasta on tekeillä myös elokuva jonka arvioidaan ilmestyvän ensi vuonna.