Mutta minä rakastan sinua ( Osa 2)

Pojat juttelivat Renistä vielä hetkisen, mutta hiljenivät kun huomasivat tämän saapuvan paikalle pinkeissä vaatteissaan ja hiukset ponnarilla. Ren katsoi muita hieman kysyvästi ja kysyi keskeyttikö hän jotakin. 

” Et, aloitetaan.” JR hymyili Renille suloisesti. 

Vihdoinkin harjoitukset pääsivät alkamaan, jokainen pisti parastaan. 
Ren nautti laulamisesta eikä sitä voinut olla huomaamatta. Koko harjoitusten ajan
tämä oli yhtä hymyä. JR oli tyytyväinen, hänestä harjoitukset olivat onnistuneet odotettua
paremmin. 

” Upeaa Ren. ” 

” Olet kehittynyt laulamisessa todella paljon. ” 

Ren hymyili JR: ille ja istahti tämän viereen puiston vihreälle penkille. 
JR veti Renin aivan lähelleen, jolloin Ren lehahtaa ihan punaiseksi. Hän katsoi ujosti
JR: iä ja ennenkuin Ren ehti tajuta mitään hän tunsi JR:in huulet huulillaan, tämä suuteli häntä.

” Mun prinsessa ” JR kuiskasi. 

Kaksikko halasi toisiaan onnellisena. 
Muut seurasivat kaksikon halailua sivummalta. 

” Olette kyllä aika söpö pari. ” 

Baekho muodosti käsistään sydämen kaksikon päiden yläpuolelle. 

Loppuillan Ren sai viettää JR: in kanssa. 
Jo kauan aikaa Ren oli ollut salaa ihastunut tähän.
Vaikka hän olisi halunnut hänellä ei vain ollut rohkeutta lähestyä JR:iä
tai pyytää tätä ulos. Ei se ole niin helppoa kuin luulisi. 

Renin oli vaikeaa uskoa, että nyt hän sai olla ihastuksensa kanssa kahden. 
Ja aiemmin tämä oli kutsunut häntä prinsessakseen.
Tätä hetkeä en koskaan tule unohtamaan hän mietti. 

Vielä samana iltana Ren valvoi sängyssään. Hän katseli öisiä maisemia huoneensa ikkunasta.
Ulkona oli niin hiljaista ja kaunista. Ren ei vaan saanut unta, sillä hänen mieltään painoi suuri salaisuus. Miksi valehtelen heille, esittäen jotain mitä en ole ? Ren mietti. On vain niin helppoa laittaa meikkiä naamaan ja pukeutua kuin tyttö. Ja se on ainoa tapa päästä lähelle JR:iä. En voi lähestyä häntä poikana, rohkeuteni ei riitä siihen. Sitäpaitsi paljastun kuitenkin ennemmin tai myöhemmin. 

Hiljaa Ren nousee istumaan sänkynsä laidalle. Tämä painaa päänsä käsiinsä pidättäen silmiinsä pyrkiviä kyyneliä. Hän tunsi niin suurta syyllisyyttä tästä valehtelusta ja esittämisestä. Mitä ikinä tapahtuukin minun on kerrottava totuus pojille, totuus siitä kuka olen ihan oikeasti.

y9jl.jpg

JATKUU…

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *