”Lentomatkailu on turvallisin tapa matkustaa. Ethän sä pelkää liikkua autollakaan, ja se on paljon vaarallisempaa.”

”On todennäköisempää että kuolet pudotessasi sängystä, kuin että kuolisit lento-onnettomuudessa.”

Mulle on viime aikoina kehittynyt uusi matkakumppani, sellainen jota en niin välittäisi kuskata mukanani jokaiselle reissulle. Nimittäin lentopelko.

En edes oikein tajua mistä se iski. En ole elämässäni matkustanut ihan hurjasti, mutta pari-kolmekymmentä lentoa on joka tapauksessa takana. Kahta viimeisintä lukuunottamatta kaikki ovat menneet rennosti hermoilematta. Olen jopa kokenut ylpeyttä lentopelottomuudestani: ihmisenä, joka hermoilee milloin mistäkin ja ahdistuu joskus kauppajonossakin, se etten ole pelännyt lentämistä on ollut mulle oikea ilon aihe.

Toissa lennolla se kuitenkin alkoi. Nousu oli mutkainen, vaikkakin ihan normaali. Katsahdin mieheen päin: näin, että häntä hermostutti. Silloin se ajatus loikkasi takaraivooni – jos häntä pelottaa, tämän täytyy olla vaarallista. Tämä konehan voi tipahtaa hetkenä minä hyvänsä! Lensimme vielä suoraan meren päälle – entä jos syöksymme mereen? Ja mikä tuokin rasahdus oli?! 

Nyt seuraavaan lentoon on alle viikko, ja yritän tsempata itseäni. En halua pelätä koko matkaa, vaikka lentoaika onkin vaivaiset 1h 55min (siis jos on. Minähän olen tietysti yksi niistä, jotka ostivat Air Berlinin lennot Berliiniin vain päiviä ennen yhtiön ilmoitusta saneeraukseen hakeutumisesta. Ja pankkikortilla, tietysti, koska oli minun vuoro maksaa ja vain miesystävälläni on luottokortti). Saan herkästi paniikkikohtauksen, ja yläilmoissa moinen ei houkuta pätkääkään, suljetussa metallikuoressa. En halua nolata itseäni ja matkakumppania. En halua kokea hallitsematonta kauhua.

Aion ladata Netflixistä jaksoja puhelimeen, ja Spotifystä biisejä offline-tilaan. Päälleni laitan uudet rennot housut H&M:lta, jonkun rennon paidan ja villatakki on otettava mukaan, jos koneessa sattuu olemaan kylmä. Lisäksi ruokaa ja juomaa, ettei verensokeri pääse laskemaan ja lisää ahdistusta. Myös pelikortit täytyy varata mukaan ajatusten poisviemiseksi pelosta. Aion myös selata Berliini-matkaopasta ja fiilistellä tulevaa matkaa.

Mukaan lähtee myös beetasalpaajapurkki, if the worst comes to the worst.

Miksi se sitten on niin pelottavaa? Mikä siinä ahdistaa?

Olen aina pelännyt suljettuja tiloja, ja lentokone on luonnollisesti sellaisista pahimmasta päästä. Sieltä ei pääse partsille tuulettumaan, jos ahdistaa, eikä voi juosta pois, jos paniikki iskee. Silti uuden kammoni pahin pelkokuva on ajatus hirvittävästä kuolemasta. Minuuttien odotus kohti varmaa kuolemaa ei houkuta. Pahinta olisi syöksyä mereen. Kauhuskenaarioissani kuvittelen, kuinka sydämeni hakkaisi kun puristaisin penkinreunaa. Itkisin ja hyvästelisin matkakumppania. Tai vain menettäisin tajuntani silkasta kauhusta.

On kuitenkin todennäköisempää kuolla salamaniskuun kuin lento-onnettomuuteen.

Näillä eväillä viikon päästä reissuun. ♥

Miten te hallitsette pelkojanne?

xx Elina