Sukupuolineutraalius – mikä siinä pelottaa?
Kohottelin tänään verenpainettani lukemalla eräästä blogista mietteitä sukupuolineutraaliudesta. Koska olin useimmista asioista kovin erimieltä kuin em. bloggaaja, en linkitä postausta tähän. Tarkoituksenani ei ole hyökätä ketään vastaan, vaan valottaa omia ajatuksiani aiheeseen liittyen.
Minusta sukupuolineutraalius ei ole asia, josta tarvitsisi nousta barrikadeille tai päivitellä, että nyt tämä menee jo liian pitkälle. Monesti tuntuu, että ihmiset käsittävät termin aivan väärin: kysellään, miksi emme saisi olla enää naisia ja miehiä, tai miksi kaikkia pitää nyt alkaa kutsua henkilöiksi. Kyse ei ole kuitenkaan siitä, etteivätkö naiseksi itsensä kokevat saisi kutsua itseään naisiksi, ja tuntemiaan miehiä miehiksi, tai tyttö- tai poikalapsiaan tytöiksi tai pojiksi, jos he niin itsensä kokevat. Sukupuolineutraaliuden tarkoituksena on antaa jokaiselle vapaus olla juuri sitä, mitä he haluavat, ilman että identiteettiä pakotetaan henkilölle ulkopuolelta. Jos sinä koet olevasi nainen, hurraa! Olet täysin oikeutettu olemaan nainen, ja kertomaan kaikille naiseudestasi. Kukaan ei yritä viedä sitä sinulta pois!
Sukupuolineutraalius tarkoittaa myös vanhentuneiden käsitysten heittämistä romukoppaan. En keksi yhtään syytä, miksi olisi huono asia, ettei lapsia enää jaotella (tai jaoteltaisi) sukupuolen mukaan esimerkiksi koululiikunnassa tai käsitöissä. Olen itse sukupolvea, jossa tytöt pelasivat ringetteä ja rusettiluistelivat, kun pojat pelasivat viereisellä kentällä jääkiekkoa. Tytöt menivät rättikässään, pojat puukäsitöihin. Ja vaikka valinta oli näennäisesti vapaa, kun kaksi luokkalaistani tyttöä yritti vaihtaa puukäsitöihin, syntyi siitä opettajia ja vanhempia tarvinnut selkkaus. Onneksi nykyään asiat ovat jo paremmin. Silti, myös vähemmän räikeät, mutta silti pakotetut sukupuolistereotypiat joutavat pois kasvatuksesta.
Sukupuolineutraali kieli on myös asia, joka on puhuttanut paljon sen jälkeen, kun Aamulehti ilmoitti käyttävänsä jatkossa sukupuolineutraalia kieltä. Esimerkiksi Juliaihminen kirjoitti aiheesta blogiinsa erinomaisen ja oivaltavan tekstin. Mielestäni sukupuolineutraali kieli on niinikään asia, joka ymmärretään helposti väärin, sillä sen tarkoituksena ei ole poistaa sukupuolia maailmasta. Sen sijaan se pyrkii kohti tasa-arvoisempaa maailmaa, sillä kieli todella muokkaa ajatteluamme monilla tapaa, jopa itsemme sitä tajuamatta. Sana ”palomies” esittää olettamuksen, että palopelastajat ovat, tai että heidän kuuluisi olla, pääasiassa miehiä. Yhtä paha kielemme epätasa-arvoisuus taas löytyy etuliitteistä: sana ”miestanssija” olettaa, että koska tanssijat ovat aina naisia, tarvitaan tarkennusta. Samalla esitetään, että tanssi ”kuuluu” naisille. Sama ongelma jatkuu sanoissa ”naisurheilija” (miksi ei vain urheilija?) tai vaikkapa ”miesmalli” (mikä vika on vain mallissa?). Sukupuolineutraalin kielen käyttäminen on monissa tapauksissa äärimmäisen helppoa. Siksi äänekäs vastarinta herättää kysymyksen siitä, mikä sukupuolineutraaliudessa oikein pelottaa.
Lukemassani blogitekstissä ja sen kommenteissa puhuttivat myös sukupuolineutraalit vessat. Tavallaan ymmärrän, miksi tämä voi kuohuttaa joitakuita, mutta toivoisin, että kaikki ymmärtäisivät mistä tarve sukupuolineutraaleihin vessoihin kumpuaa. Vessaan pääseminen on yksi ihmisen perustarpeista, mutta kaikille se ei ole itsestään selvää. Tässä artikkelissa kerrotaan tutkimuksesta, jonka mukaan jopa 70% transsukupuolisista ihmisistä on kokenut vaikeuksia käyttäessään WC:tä, sanallisesta häirinnästä jopa vessassa käynnin eväämiseen (!). Sitä paitsi, käsi ylös kaikki, jotka olette vierailleet vaikkapa Ranskassa. Sukupuolineutraaleja vessoja kaikkialla, enkä ole kenenkään maassa matkustaneen kuullut niistä valittavan.
Sukupuolineutraaliudella ei haluta ottaa ihmisiltä mitään pois.
Mutta sillä voidaan antaa joillekin todella paljon.