9 kuukautta
Ohitimme tuossa yhdeksän kuukauden rajapyykin, aika menee huimaa vauhtia! Yhtä pitkä aika, mitä raskaus kestää ja kylläpä on muuten tuntunut pitkältä. Tämän tekstin sävy ei ehkä ole niin positiivinen, koska olen kamalan väsynyt. Joten kaikesta suoriutuvat super-äidit, ette ehkä tästä pidä. Minä en nähtävästi ole sellainen, eikä minusta sellaista tule. Kuitenkin tehkäämme kuten työelämässä ja mennään sinne negatiiviseen postitiivisten asioiden kautta.
Onhan vaavi nyt aika suloinen, kun se jo höpöttelee ja touhuaa kaikkea. Hyödyllisiä taitoja on opittu, kuten intiaanihuuto ja murisemaan. Se murina on kyllä välillä pelottavaa, jotain väliltä hevilaulaja ja riivattu lapsi. Mutta aika taidokas suoritus! Konttaus sujuu mallikkaasti, vaavi seisoo tukea vasten ja ottaa askeleita avustettuna. Ensimmäistä sanaa odotellessa, vielä mennään sellaisissa mölinöissä että esimerkiksi Nemo-koiramme on ”mmmäh”.
Yhdeksän kuukauden kunniaksi, listaan tähän nyt kuitenkin yhdeksän asiaa, jotka ottavat päähän tällä hetkellä!
1. Väsymys. Se hemmetin väsymys, josta kaikki ärtyminen johtuu. Tavallaan univajeeseen on kyllä tottunut, mutta silti on alkanut kyllästyttää että huonoimpina päivinä unohtelen asioita, unohtelen mitä olen sanomassa ja/tai puhun muuten ihan höpöjä.
2. Lyhyet hermot. Mies varmaan nyt tuumaa, että mitenkäs tämä eroaa normi tilanteesta. Mutta oikeasti itseäkin jo ärsyttää, että pinna palaa niin helposti ja pienikin vastoinkäyminen on valtavan iso. Siis pue esimerkiksi sukka hassusti ja päivä on pilalla.
3. Stressi. Välillä mietin, että miten keho voi tätä pyöritystä jaksaa. Hyvin toki äidit tuntuvat hengissä olevan, että kai se on suunniteltu niin että tästä jotenkin selviää. Välillä on tosi itkuisia päiviä, vaikka ei olisi varsinaisesti edes surullinen. Syytän kohtia 1 ja 2. Jotenkin vaan kaikki asiat kasaantuvat ja tuntuu ettei jaksa. Yleensä uni auttaa, näistä päivistä huomaa että sitä on tullut liian vähän. Tällaisina päivinä myös stressaa kaikki hoitovapaasta siivoamattomaan asuntoon.
4. Sotku! Miten voi yhdestä pienestä olla kämppä räjähdyksen jäljiltä. Sitten tuntuu, että kaiken ”vapaan ajan” saat kulkea rätti kädessä, enkä jaksa. Mutta rennostikaan ei osaa ottaa.
5. Oman ajan puute. Nyt kun vaavi liikkuu, ei saa tehtyä senkään vertaa. Mitään. Onneksi päikkärit ovat pidentyneet jopa parin tunnin mittaisiksi! Ilta on vapaata tehdä mitä huvittaa, joten välillä nukkumaan tulee mentyä liian myöhään, mikä kostautuu aamulla ja kierre on valmis. Mutta pakko on vaan saada puuhata omia juttujaan joskus. Oivalsin myös tässä eräänä päivänä, että minun täytyy ehdottomasti käydä välillä lenkillä ihan yksin. Ilman vaunuja, ilman koiria. Että saa oikeasti tuulettaa päätä. Ehkäpä seuraavaksi tulee vinkkejä, että mikä auttaa minua jaksamaan. Toki vaaville olisi mahdollista mennä hoitoonkin välillä, vaikka päiväksi. Mutta mikä ihme siinä on, että vaikka kuinka ärsyttää kaikki, oman lapsensa haluaa silti hoitaa itse. Toki välillä on pakko ottaa lepopäiviä, mutta yleensä näin.
6. Vaavin temperamentti. Miksi sen aina yöllä herätessäänkin täytyy kiihtyä heti nollasta sataan. Voi että kun unisella päällä kuuntelet sitä rääkymistä, se menee kyllä suoraan sieluun ja hermoihin. Myös päivällä kun tahto ei tapahdu, sillä on seuraukset.
7. Se että vaavi syö kaiken. Tämä lienee tuttua jokaiselle, miten rasittavaa on kulkea perästä ja estää vaavia työntämästä erinäisiä juttuja suuhunsa. Vaikka imuroida saa jatkuvasti, aina sieltä löytyy jotain.
8. Miksi se edelleen heräilee öisin? Kaksi kertaa on aika vakio.
9. En keksinyt enää viimeistä, kaikki toivo ei olekaan vielä menetetty!
Kai te muutkin nyt olette väsyneitä? En kai voi olla ainut, jolla ensimmäinen vuosi tuntuu menevän ihan sumussa, vaikka periaatteessa onkin ”ihan hyvä fiilis”?