Yöpöllö
Viime yö, oli hirvittävin pitkään aikaan. Yllätys kuitenkin, tällä kertaa syy ei ollut vaavin. Minä en saanut kertakaikkiaan nukuttua. En kärsi unettomuudesta ikinä, taidan muistaa yhden vastaavan yön. Sekään ei ollut ennen mitään jännittävää tapahtumaa, vaan ”ihan muuten vain”. Toki olen sellainen jännittäjäkin, että saatan nukkua levottomasti tai heräillä paljon ennen joitakin juttuja, mutta ei ikinä mitään tällaista. Vaikka elämässä olisi ollut miten ahdistava tai jännittävä tilanne, yleensä saan nukuttua edes jotenkin, uni on tavallaan ollut se pakokeino, hetki kun ei tarvitse stressata mistään.
Siksi olen varsin ihmeissäni.
Menin sänkyyn joskus puolilta öin ja siitä se sitten alkoi. En saanut rauhoituttua. Ajatukset laukkasivat hulluna ristiin rastiin ja olin todella levoton, uni ei vaan tullut sitten millään. Katsoin kelloa 00.45, ahaa, tämäpä kiva. Sitten seuraavaksi 1.30 ja olin jo kieltämättä vähän järkyttynyt, että oliko aikaa ehtinyt kulua niin paljon. Sitten kello olikin 3, vaavi heräsi syömään… Vielä neljältä tuijottelin kelloa varsin epätoivoisena, olin jo kehittänyt itselleni kamalan stressin siitä ettei uni tule, hikoilutti, sydän hakkasi, vatsaan koski, peitto oli huonosti ja mieskin tuhisi liikaa. Siinä sitten makasin levottomana valveilla ja harmittelin aamuksi suunnitellun kuntosalin peruuntumista. Siinä oli toki yölle yksi stressin aihe, kyttäät kelloa ja mietit että pakko nukahtaa, kun ehdin nukkua enää sen ja sen verran. Kahden jälkeen luovuin kyllä jo niistä salihaaveista. Jännä ettei näin kotonakaan osaa relata ja ajatella, että ehtiihän tuonne joku toinen päivä!
Stressi olisi kyllä varmasti tullut myös ilman salia, koska vaavilla on tapana herätä kahdeksan maissa joka aamu. Joskus neljän jälkeen sain nukahdettua lopulta ja vaikka vaavi heräsi vielä kuuden maissa, oli jo melkoinen voittajafiilis siitä, että olin saanut unen päästä kiinni.
Kiukuttaa vaan, kun itse pilasin tämän päivän suunnitelmat, enkä voi syyttää nyt tosiaan edes vaavia! Olo on väsynyt ja äksy, vaikka sainkin nukuttua päivällä pari tuntia. Onneksi vaavin kummitäti oli aamun hoitoapuna. Pelottaa jo valmiiksi, että jos sama toistuu, enkä nuku ensikään yönä. Koko päivän on ollut olo, ihan kuin joku vaivaisi ja jännittäisi. Minun pitäisi varmaan ilmoitella töihin jatkosuunnitelmani, vaikka miettimisaikaa niidenkin suhteen vielä olisi. Ne kun olivat yksi viime yön aihe, selvittämättömien juttujen listalla. Joku tekee nyt levottomaksi, tai sitten täysikuu kiusaa nyt kamalammin kuin yleensä. Olen ehkä sittenkin ihmissusi.