Väsymystä, kiukkua ja valvottuja öitä
Tää äiti olisi nyt taas vähän väsynyt. Ja kyllästynyt. Kun meillä ei vaan nukuta, edelleenkään. Kyllästyttää ja mietityttää, että niin mikäs järki tässä koko hommassa oli, milloin tuo ipana viisastuu. Kai se teininä nukkuu, sitten sitä ei varmaan saa ylös. Väsymystä ei auta että olen pitänyt viikon flunssaa, sellaista pientä ja ärsyttävää jonka takia ei saisi vapaata töistä, mutta joka kuitenkin vetää väsyneeksi ja vie voimat. Salille ei ole ollut taaskaan asiaa, mutta ysäripikkujouluihin ja larppiin kyllä, kappas kun tällaisina hetkinä tunteekin itsensä terveeksi.
Mutta väsyttää, jatkuvasti. Vaaville tulee hampaita, näköjään koko ajan. Edelleen jatkuu tämä tahti, että se herää neljä kertaa yössä. Se on paljon, vaikka ensimmäistä kertaa ei sinällään lasketa, koska se tapahtuu yleensä kello 23 maissa, jolloin emme ole itse vielä nukkumassa. Mutta kuitenkin. Huuto on edelleen ihan helvetillistä. Vaavi karjuu kuin riivattu, eikä rauhoitu mihinkään. Paitsi siihen maitopulloon, jonka jälkeen ei tosin nykyään jatka uniaan automaattisesti, vaan saattaa jäädä höpöttämään.
Tiedän joo, että jossain valvotaan öisin tunteja. Siksi tuntuu hassulta, että olen niin loppu tällaiseen rytmiin. Mutta, kun JOKA HELVETIN YÖ heräät kesken unien aivan hirveään kirkumiseen muutaman kerran, se ottaa koville. Vaikka saankin nukkua noiden heräämisten välillä 2-3 tuntia, ei se tunnu auttavan mitään, kun sama taas toistuu. Pahimpina öinä tuntuu ettei olisi saanut yhtän nukuttua, että koko yö on ollut vain yhtä epätodellista huutoa. Päivisin vaavi on yleensä onneksi ihan eri ihminen ja käyttäytyy suhteellisen nätisti, paitsi joskun on sekin hirveän kiukkuinen ja huutaa väsymystään. Itse en sitten yleensä jaksa mitään, vaikka kaikki kotihommatkin vaativat hirveitä ponnisteluja.
Joka ikinen neuvo asian suhteen ihan puhtaasti vituttaa. Tätä on jatkunut enemmän ja vähemmän toukokuusta asti, luuleeko ihmiset oikeasti ettei kaikkea ole jo kokeiltu? Myöskään ”se on vain vaihe” lässytyksestä ei ole apua, minua ei pätkääkään lohduta missä iässä kenenkin lapsi on oppinut nukkumaan, minä olen väsynyt nyt! Muutenkaan asiasta ei hirveästi nykyään huvita puhua. Ihmisten reaktiot ovat yleensä enemmän tai vähemmän ärsyttäviä. Ehkä minusta tuntuu että kukaan ei ota vakavasti meidän vanhempien jaksamista asian suhteen. Eihän sitä toki varmasti voikaan täysin ymmärtää kuin sellainen, joka on/ on ollut itse vastaavassa tai jopa pahemmassa tilanteessa. Muuten on helppo kuitata asia ”kyllä se menee ohi”.
Katkeraa, väsynyttä tilitystä. Väsymys iski kunnolla päin naamaa vasta nyt. Pari viime kuukautta on ollut paljon kaikkea jännittävää puuhaa, joten mieli on pysynyt suhteellisen virkeänä enkä ole pahemmin antanut väsymyksen haitata. Nyt kun loput vuodesta ”vaan on ja pitää selvitä”, todellisuus iski. Aloimme miettiä mieheni kanssa että ehkäpä meidän pitäisi lähteä keväällä jonnekin lomalle, kaksistaan. Viikoksi, jos saisi vähän levättyä ja ladattua niin sanotusti akkuja!
Kuvitan tekstin väsyneellä larppi-selfiellä viime perjantailta, jännityksellä odotamme, ovatko silmäpussit joskus historiaa…
