Viikko vauva-arkea: sunnuntai
Vietimme vuosipäiväämme, kahdettatoista sellaista. Kivasti ystävänpäivänä, onhan se tavallaan ihan söpöä, mutta hirveän hankalaa mennä ulos syömään tai muuta, kun kaikilla muillakin on vähän samankaltaisia ajatuksia. Olemme nyt kuitenkin kahdessatoista vuodessa oppineet varaamaan pöydän ravintolasta, hyvä me. Tosin, kaikki ravintolat eivät aina edes varaa ystävänpäiväksi, sekin vielä. Kuitenkin nyt päivän sattuessa sunnuntaille, oli mielestäni yleisesti vähän hiljaisempaa. Vähän kyllä harmittaa, etten koko viikkona ehtinyt tuonne kaupungille pyörimään ja ihmettelemään kaikkea kaupallista sydänhömppää.
Tämän yksisarvispehmolelun sain mieheltäni silloin vuonna 2004, kun rupesimme seurustelemaan. Se on napottanut yöpöydälläni siitä asti, saanut vain aina välillä pölyjen pyyhinnän ja tuuletuksen. Tästä lelusta vaavi saa pitää näppinsä erossa!
Noin muuten päivä meni kotosalla siivoillessa ja sarjoja katsellessa. Flunssa alkaa olla takana päin, mutta vastahakoisesti olen menossa saleilun pariin vasta viikon loppupuolella, että paranen varmasti kunnolla. Harmittaa, turhauttaa, edelleen. Kyse ei nyt kuitenkaan ole siitä että ”pidän viikon treenitaukoa pikku flunssan takia”, vaan siitä etten ole käytännössä viime kevään jälkeen saanut treenata kunnolla ja nyt kun siihen LOPULTA olisi mahdollisuus, käy näin. Olen siis kiukutellut asiasta niin kuni pikku lapsi, vaikka toisaalta hyväksynyt että kun tässä nyt kerran on jo mennyt monta päivää, niin odotellaan sitten vielä pari lisää, ettei riskeerata jälkitaudeilla. Miten se kunto ja vastustuskyky ikinä paranee, tämä nyt on jo toinen flunssa tänä vuonna!
Illasta veimme vaavin mummolaan hoitoon pariksi tunniksi ja menimme ravintolaan syömään. Ihan mukavaa vaihtelua, vaikka ei tämä nyt tänä vuonna mikään supermahtava vuosipäivä ollutkaan. Ehkä ensi vuonna, jos ollaan taas paremmassa kunnossa ja pirteämpiä. Jälkkäriksi kipaistiin kaupasta nyt lopultakin himoitsemaani Pätkisjäätelöä, jota en vaan ole saanut aikaiseksi ostettua, kun samalla hinnalla saa ison paketin vaikkapa Ainoa, tai jotain muuta hyvää. Mutta noh, olihan se ihan ok, mutta ei niin tajunnan räjäyttävää, että ostaisin uudestaan. Pätkis Pätkiksenä ja jäätelö Ainona.
Illalla totesimme, että tämä parisuhteen suola on kyllä ihan puhtaasti ”perseily”. Se pitää mielen virkeänä, kun joka päivä naurattaa joku, yleensä jokin todella mauton. Emme vain osaa olla normaaleja ja turvallisia ihmisiä, jotka katsovat kymppiuutisia ja keskustelevat maailman tapahtumista noin niin kuin normaalisti. Vaavistakin varmaan tulee todella hieno ja persoonallinen yksilö, jep!
Yhteenvetona viikosta: varmaankin se että tylsää on välillä, mutta niin pitääkin, kun kotona on pieni vaavi? Kaiken ei kuitenkaan tarvitse pyöriä vaavin ympärillä että järki pysyy päässä, se vaatii vain hieman järjestelyjä!