Lisääntykää ja täyttäkää maa
Nyt kun itsellä on lapsi, niin kylläpä kummasti toivoo että kaveritkin niitä pian saisivat. Vaikka ei missään nimessä haluakaan elämän pyörivän pelkästään vauva-asioiden ympärillä, jonkinlainen vertaistuki on kuitenkin tarpeen. Kuten olen täälläkin aiemmin maininnut, olen käytännössä kaveripiirin ensimmäinen, ainakin näin uudelta kierrokselta. Ainoa kenellä on pieni vauva, nyt ihan tässä näin. Onneksi toinen liittyy joukkoon ihan hetkenä minä hyvänsä, ettei tarvitse olla ihan yksin!
Sitä ei oikeastaan uskonut silloin kun oli raskaana, että jotkut jutut oikeasti ymmärtää vaan toinen samassa tilanteessa oleva. Vaikka miten tietäisi lapsista, ei se välttämättä ole sama asia, kuin jos sinulla oikeasti se vaavi siinä on ja joudut vauva-arkea pyörittämään. En oikein tiedä voiko siihen tilanteeseen samaistua, ennen kuin itse kokeilee. Mitenkään nyt ketään vähättelemättä, toisaalta parasta seuraa on välillä sellainen, ettei tarvitse puhua vauvasta yhtään mitään, voi vaan antaa sen olla siinä sivussa ja jutella jostakin tosi pinnallisesta, kuten vaikka meikeistä.
Mutta välillä kun kaikki on uutta, haluaa toki vaihtaa kokemuksia ja vinkkejä. Toki olen myös kaveripiirimme vanhimpien joukossa, mikä selittää tätä asiaa myös. Nykyään aika harva haluaa edes vauvoja vielä kovin nuorena, en olisi itsekään halunnut esimerkiksi viisi vuotta sitten! No okei, minä nyt en olisi halunnut vielä viime vuonnakaan, mutta olenkin vähän tämmöinen erityisen lapsirakas.
Koetetaan kuluttaa aikaa vaavin kanssa milloin mitenkin ja liikutaan kyllä ihmisten ilmoilla, säiden salliessa paljonkin. Aina päivisin bongailen paljon muitakin nuoria äitejä, yksin, samanlaisessa ajan vietossa. Välillä sitä aina miettii, että onko näillä toisilla äideillä muuta äiti-seuraa, vai ovatko he samanlaisia yksinäisiä vaeltajia vauvan kanssa, kuten minäkin. Siitä huolimatta, en ole oikein ottanut selvää, missä näihin muihin voisi tutustua. Tai tiedän toki vähän juu, mutta minulla on esimerkiksi perhekahviloita kohtaa ihan kamala asenneongelma! Oikeastaan välttelen niitä, kuin ruttoa.
Silloin on toki turha valittaa yksinäisyydestä, joka tuntuu välillä ahdistavalta. Kaikesta huolimatta, en vaan saa itseäni menemään tilanteisiin, jossa tapaisi muita äitejä, Ajatus tuntuu äärimmäisen vaivaannuttavalta, mikä on jännä, kun olen muuten niin sosiaalinen ihminen. En vain oikein saa päähäni, mitä menisin tekemään tällaisiin tapaamispaikkoihin, istumaan yksin vaavin kanssa, ehkä. Voisihan näistä toki tulla hyviäkin kokemuksia, mutta nähtävästi mielestäni on vaan hirveän paljon parempi pysyä sieltä poissa ja olla ennakkoluuloinen.
Ilmeisesti kohdallani ainoa mahdollisuus saada äitikavereita, on koettaa psyykata ja suostutella kaverit lisääntymään. Kertoa miten kivaa se lapsen hoito nyt on, ja miten se raskausaikakaan ei silleen ihan kamalaa ollut. Sen sitten uskoo, ken haluaa. Onneksi meidän vaavi on kuitenkin suurimman osan ajasta ihan söpö ja mallikansalainen, että ehkä siitä saattaa vauvakuume jollekin tarttua.