Mini-ihminen

Me tajusimme tänään sellaisen asian, että pyykkikone ei laula enää päivittäin! Saati kaksi kertaa päivässä! Tajusimme sen, kun hinkutimme parkettia kuivaksi pyyhinnän jälkeen vaavin harsoilla, joita nyt pyörii nurkissa vähän niin kuin joutavina jo. Enää ei siis ole kriisiä siitä, että jos et yhtenä päivänä pese pyykkiä, niin helvetti on irti ja harsot loppu. Ja sitten olet pulassa. Ja tämä tulee nyt ihmiseltä, joka ei vielä baby showereillaan tiennyt, mihin niitä harsoja nyt oikein edes tarvitaan.

Harsojen käyttötarkoitus on tullut kuukausien aikana tuskallisen selväksi, kun vaavi on oksennellut ympäriinsä. Omille vaatteilleen, minun vaatteille, lattioille, matoille, sohvalle… välillä kaaressa, välillä kovaa, välillä ihan vain vähän. Ja ilmeisesti tämä kaikki, oli ihan normaalia. Voi niitä aikoja, kun vaatteet piti valita sen mukaan, mille saa oksentaa. Ja vaaviltakin ne vaihdettiin ainakin kaksi kertaa päivässä, joskus jopa viisi. Silloin ei olisi uskonut, että tulee päivä kun harsoja ei oikeasti juuri enää tarvita! Joskus toki, mutta ei koko aikaa. 

Meillä on nyt yhtäkkiä 7,5 kuukautta vanha mini-ihminen. Vaavi alkaa siis jo näyttää ja vaikuttaa ”ihan ihmiselle”, kuten mieheni asian ilmaisi. Silti toki odotamme kauhean kovasti, että voi kun tekisi nyt taas jotain (heitä vaikka voltti?) lähtisi nyt liikkeelle ja puhuisi ja kaikkea. Olo on yhtä malttamaton, kuin ensimmäisen koiran kanssa. Toisen koiran sitten taas toivoi pysyvän pentuna mahdollisimman kauan. Nyt emme olekaan käyneet neuvolassa toukokuun alun jälkeen, joten ensi viikolla on siinä mielessä ihan jänskät paikat, että missä esimerkiksi mittojen kanssa liikutaan.

Vaavi on kamalan touhukas, eikä oikein voi vaan olla hetkeäkään paikallaan. Vaavi ei vielä ryömi tai konttaa, mutta jotenkin se vaan saa hilattua itseään paikasta a paikkaan b. En ole edes oikein varma miten, jotenkin se onnistuu pyörimään. Istuu ilman tukea, tutkii ja maistelee lelujaan, joita muuten jouduimme hankkimaan muutamia lisää, kun kaipaa jo enemmän virikkeitä. Sitteri alkaa olla liian pieni siinä mielessä, että koettaa koko ajan kivuta siitä pois. Ensimmäinen sänky lähti myös alkuviikosta uuteen perheeseen. Koettaa nousta seisomaan tukea vasten, mutta se yleensä päättyy pyllähdykseen. On polvillaan ja nyt jopa enemmän mahallaan, kädet ojennettuina. Eilen tyhjensi likapyykkinsä korista lattialle. Että liikettä ja touhua on ihan kamalasti, vaikka ei sinänsä vielä ”liiku”. Voidaan vaan miettiä, millainen show siitä sitten tulee, kun neiti oikeasti liikkumaan lähtee.

Mutta jännittävää, kohta se menee kouluun!