En ole enää aamuihminen
Olen oikeastaan aina ollut aamuihminen. Jos nukun liian pitkään, olen äksy ja tuntuu että päivä oli sitten siinä ja mitään ei enää ehdi tehdä. En tykkää nukkua pitkään edes silloin kun on vapaata, vaan herätä aamulla riittävän ajoissa, öhnöttää pari tuntia, juoda kahvin ja meikata ihan kaikessa rauhassa. Yleensä olen aamuisin hyvällä tuulella, on sellainen hassu ”päivä on täynnä lupauksia” fiilis. Aamulla voi aloittaa puhtaalta pöydältä, päivä ehtii mennä pilalle sitten myöhemmin. Tai näin siis oli ennen, aikaa ennen vaavia.
Nykyään tuntuu että huonosti nukuttu yö on enemmän sääntö, kuin poikkeus. Aikaisin noustaan ja olo on lähes poikkeuksetta aamulla äksy, väsynyt ja stressaantunut, tuntuu että kaikki on huonosti ja vaivaa, myös hermot menevät herkästi. Aamukahvi on edelleen tärkeä juttu, joskus sen saa juoda rauhassa, yleensä ei. Laittautumiseen aika kuitenkin revitään jostain. Olo onneksi monesti paranee ja piristyy päivän aikana, vaikka aamulla se olisi kuinka surkea. Iltaisin on muutama tunti omaa aikaa ja vapaus tehdä mitä huvittaa, joten alkaako minusta nyt sitten tulla enemmän iltaihminen? Mitä en ole ollut ikinä.
Nyt meillä on taas takana varsin ärsyttävä yö, vaavi heräsi kitisemään kolme kertaa ihan kunnolla, oli muutenkin levoton. Pari heräämistä tapahtui tunnin välein, voi ihanuus. Luultavasti myös tämä helle vaikuttaa asiaan, itselläkin oli melko tukalaa nukkua, vaikka meidän asunto suhteellisen inhimillisissä lämpötiloissa pysyykin. Mutta, olen kesäihminen joten en valita, ei tätä kauaa kestä. Tänään meillä on suorastaan trooppinen kuumuus ja kosteus, eipä mahda olla enää montaa tällaista päivää tänä kesänä. Kohta lähdemme siis ulos, koska tässä väsymyksessä en kuitenkaan saa mitään aikaan. Toki tällaisesta olosta kärsii koko talous siinä mielessä, että en millään jaksaisi tehdä ruokaa. Eli meillä syödään taas… jotain. Miehellä alkaa onneksi toinen lomapätkä perjantaina, sitten helpottaa taas hetkeksi!
Tässä välissä sain nukuttua yhden yön kunnolla, ei ollut kuuma ja mies onnistui syöttämään vaavin niin etten herännyt. Olipas muuten erilainen päivä! Ei väsyttänyt yhtään ja mieli oli iloisempi. Eka vauvavuosi vaatii nähtävästi veronsa, ei sille vaan mitään voi.
Alan olla stressaantunut, juuri eilen äitini viimeksi sanoi että tarvitsisin vähän nollausta, kun läikäytin vettä lattialle hirveän kiroilun ja äksyilyn saattelemana. Jep, hermot ovat nyt oikeasti äärirajoilla ja stressi melkoinen. Pieni vapaa olisi itseasiassa tulossa ensi viikonloppuna, kun lähdemme reissuun. Siinä on vähän kaksi puolta, toisaalta minua ahdistaa kamalasti jättää vaavi kahdeksi yöksi hoitoon (vaikkakin hyvään), mutta toisaalta taas, minun on pakko saada nukkua ja huilata hetki muutenkin!