Aina niin negatiivinen
Pessimisti ei pety, positiivisuus on perseestä ja mitä näitä hauskoja lausahduksia nyt on, pönkittämään negatiivista elämänasennetta. Itse olen todellakin kaikkine ahdistuneisuushäiriöineni, äärimmäisen negatiivinen ihminen. En koko aikaa, mutta enimmäkseen, se on se vallitseva ominaisuus. Lasi on aina puoliksi tyhjä (tämä on muuten äärimmäisen typerä vertaus, jos mietitään vaikka lasillista viiniä, tottakai se on puoliksi tyhjä, ei puoliksi täynnä!) sekä ahdistun ja huolestun helposti.
Viime aikoina kun huonoja päiviä on taas ollut, olen alkanut kiinnittämään asiaan enemmän huomiota. Tosin, elämänasenteen muuttaminen ei sitten olekaan mikään ihan helppo juttu, kun sitä hyväksi havaittua negatiivisuutta on noudatettu edelliset kolmekymmentä vuotta varsin menestyksekkäästi. Tosin minua on alkanut ihan kamalasti ärsyttää ja turhauttaa ainainen huolehtiminen. Välillä myös tuntuu, että onko muistini jotenkin huono, kun mieheni muistaa vuosien takaa juttuja, joita itse en ollenkaan, tai todella hämärästi. Sitten kuitenkin kun alan miettiä, niin muistanhan minä. Voidaan mennä vaikka kuinka kauas, niin muistan ihmisten ikäviä letkautuksia, ikäviä juttuja, sekä mitä olen milloinkin murehtinut ja miksi. Että voi kuulkaas, kun se muisti muuten pelaakin! Keskityn siis selvästi aivan vääriin asioihin, jep.
Sama pätee myös esimerkiksi vartalon virheiden kanssa, joita valitettavasti (vai toivottavasti?) taitaa löytyä meiltä jokaiselta. Keskityn niihin huonoihin juttuihin jotka mielialan mukaan haittaavat elämää toisinaan enemmän, toisinaan vähemmän, unohtaen ne hyvät puolet aivan kokonaan. Varmaan oikeastaan joka päivä, löytyy joku mieltä painava asia. Aika raskasta ja kuluttavaa!
Olenkin tässä viikonlopun aikana tuumaillut, että miten muuttaa koko elämänasenteensa. Liekkö edes mahdollista enää tässä vaiheessa, kun ajattelumallit tulevat niin automaattisesti. Miten se tapahtuu, että saa itsensä keskittymään niihin hyviin puoliin, niin itsessään, kuin muissakin asioissa. Sekä niihin hyviin juttuihin joita päivän aikana tapahtuu, niin että pääpainotus olisi niissä asioissa. Ja ennen kaikkea mistä löytää se rentous, ettei aina ensimmäisenä huolestu kaikesta, vaan joskus antaa vain asioiden olla. Kaikki ei ole aina vaarallista ja johda katastrofiin, vai johtaako, jos keskittyminen ja asioiden vahtaus hetkeksi herpaantuu. Siinä pohdittavaa, tietoa en lähde mistään kaivamaan, koska se tie ei ikinä pääty hyvin. Käytännön vinkit ja onnistumiset otan kyllä vastaan!
Sen olen huomannut, että esimerkiksi lomilla en ahdistu, vaan olen hyvinkin rento ja iloinen. Mitä kauemmas reissu suuntautuu, sen parempi. Tarvitsen siis selkeästi myös arkeeni jonkinlaista rentoutumista ja itsensä hemmottelua, mutta kuinka ihmeessä onnistua siinä relaamisessa kotona, missä pyörii kaikki asiat ympärillä koko ajan.
Onneksi mies jää ensimmäiselle kesälomapätkälleen muutaman päivän päästä, koska juuri nyt tarvitsen ainakin sen, että minulla on seuraa ja kivaa tekemistä, enkä ole yksin ajatusteni kanssa. Kiva muutenkin päästä tekemään vaavin kanssa jotain koko perheen voimin, ehkä se tuntuu enemmän lomalta itsellekin ja osaan sitä myöten vähän relata, vaikka tässä onkin tullut jo melkoisen monta kuukautta ”lomailtua”. Silleen rentouttavasti, onhan synnytys ihan parasta lomapuuhaa mitä tiedän, saati pienen vaavin hoito.
Kannattaa kokeilla molempia!