Henkisesti murrettu
Nimittäin vaavi! Viime yönä! Ja ihan vahingossa! Minulla on nyt niin ylpeä äiti olo, vaikka nyt kieltämättä hieman jännittää, että minkälainen polku tästä on kuljettavana. Jos tarvitsee päivitystä taustoihin, kannattaa lukea pari edellistä postausta. Nyt kuitenkin kerron teille viime yöstä.
Tulimme siihen tulokseen, että kun nyt on mennyt muutama yö näin hyvin, jatkamme samalla mallilla lisäten vähitellen veden määrää korvikkeeseen, että jospa se sitten siitä. Vaavi päätti kuitenkin olla meitä ovelampi. Menimme itse nukkumaan puolilta öin, vaavi oli hetkeä aiemmin aloittanut ensimmäiset yöhuutonsa. Annoimme sille pullon kauramaitoa ja menimme nukkumaan. Noh, vaavi alkoi rääkyä mielettömästi, ajattelin ettei kello voi olla vielä paljon. Ei ollutkaan, edellisestä syötöstä oli mennyt tunti. Ensimmäinen ajatus oli järjetön epätoivo, ei ole totta, ei taas, en kestä taas heti palata tähän tunnin välein rutiiniin. Koko viikon on ollut niin erilainen olo, kun on saanut enemmän unta! Mies sanoi tässä vaiheessa, että nyt muuten ei saa maitoa, mene ylös nukkumaan jos häiritsee. No niin. Että semmoista. Vaavi kuitenkin yllätti ja rääkyi vain parikymmentä minuuttia, jonka jälkeen nukahti. Jännittävää.
Seuraavan kerran heräsimme neljältä, samaiseen karjumiseen. Mies oli antamassa maitoa, mutta kielsin. Nyt kun on tälle tielle lähdetty, niin sillä nyt sitten pysytään. Tällä kertaa vaavi huusi tunnin. Me onnistuimme jotenkin torkkumaan samalla, siihen mölyyn tottui. Hirveää kiukuttelua, välillä vaavi seisoi sängyssään ja läpsi minua käteen sängyn reunan yli. ”Anna minulle maitoa, ämmä!” Tunnin jälkeen meinasin luovuttaa. Mies sanoi kuitenkin, että anna vesipullo. Näin tein. Vaavi joi vettä, karjui. Joi lisää ja karjui. Tätä jatkui jonkin aikaa, kunnes vaavi päästi harmistuneen ”hmmmh” äännähdyksen ja painoi päänsä tyynyyn! Ajatukset laukkasivat hetken villisti. Olenko tullut kuuroksi, mitä tapahtui. Varovainen vilkaisu kehtoon ja ei ole totta, se oikeasti alkoi nukkua! En voi sanoin kuvailla sitä voittajafiilistä! Kyllä, minä saan jotain sairasta tyydytystä siitä, että voitin lapseni. Jos en taistelussa, ainakin yhdessä erässä. Vaavi myös toiminnallaan todisti sen minkä jo tiesimmekin, ei se oikeasti sitä maitoa ole vailla, opittu tapa.
Tämän jälkeen vaavi nukkui kiltisti kahdeksaan asti, jonka jälkeen torkuimme vielä hetken. Ihan mahtava tunne, saimme sen kahdesti nukahtamaan ilman maitoa! Jes! Nyt kyllä kieltämättä jännittää, mitä jatkossa tapahtuu. Viime yö ei tosiaan ollut paha, ei ollenkaan niin kamalaa mitä olisi voinut kuvitella maidottomuudesta seuraavan. Sehän ei toki tarkoita, ettei homma lähtisi ihan täysin lapasesta ensi yönä.
Tahtojen taistelu siis jatkuu…