Himoshoppaajan vaatekaapilla
Pari päivää on jatkunut ihan mahdoton siivousvimma, kohdistuen jälleen vaatteisiin, joita on edelleenkin aivan liikaa. Minulla oli viimeksi kirppispaikka pari viikkoa huhtikuussa, jonne omasta mielestäni karsin tavaraa ihan mukavasti ja reippaasti. No, varastostapa löytyi ylläri, vanha pyykkikori, joka oli viikattu täyteen vaatetta! Että semmoista… juurikin sellaista ”vähän parempaa”, jota ei raaski ihan roskiinkaan heittää. Siis, uutta kirppistelyä luvassa heti ensi kuussa!
Ajattelin sitten siivota vaatehuoneen ja kaapit, vielä kerran. Syksy- ja talvivaatteisiin en koske, koska ne on pakattu pois, eivätkä ne muutenkaan menisi kesällä kaupaksi. Mietiskelin että enpä varmasti löydä nyt juuri mitään muuta myytävää kuin edellisen kirppiksen rippeet, sekä tuo ylläri kori. Mutta, olen käynyt läpi vasta hengareissa roikkuvat vaatteet sekä topit ja t-paidat ja minulla on jo nyt Ikea kassillinen tavaraa.
Raskausaikana ihanilta tuntuneet vaatteet saivat häädön. Mikään ei enää istu, ehkä hyvä niin!
Kieltämättä motivaationa on nyt se, että vaatemäärä vain koko ajan ahdistaa. Ostan kuitenkin lisää, minkä olen hyväksynyt (tänäänkin Zarasta matkusti kotiin pari juttua, mistä näitä vaan tulee…) joten pakko siis heittää entisiä rankalla kädellä pois. Yleensä visualisoin vaatekaappini sisältöä, mitä voi käyttää minkäkin kanssa, mutta nyt otin itseäni niskasta kiinni ja aloin sovitella vaatteita läpi.
Siinäpä syy, miksi sitä tavaraa on nyt lähtenyt niin paljon. Kappas kun mekko jota on käyttänyt viimeksi 2011, ei tunnukaan enää kivalta päällä, vaikka teoriassa tuntuukin hyvältä idealta, että se kaapissa käyttämättömänä roikkuu. Moni vaate ei enää läpäissyt tätä armotonta seulaa, ei vain näytä tai tunnu kivalta. Väri ei täsmää, tai malli ei tunnu mukavalta. Tai vaatteesta tulee vain muuten ikävä fiilis, pois. En tiedä oliko hyvä vai huono asia käydä pinkkaa läpi ilman meikkiä ja tukka likaisena, mikään ei tainnut näyttää kamalan hyvältä. Mutta, tällä tavoin kun vaatetta on vähemmän, löydän helpommin ne piilossa olleet ihanuudet, joita en ole muistanut käyttää. Onko vähemmän vaatetta avain siihen ongelmaan, ettei koskaan tunnu olevan mitään päälle pantavaa?
Onnistuin myös edelleen keräämään sieltä kaapin perukoilta melkoisen läjän vaatteita, jotka toimivat ”älyttömän hyvin” vielä viitisen vuotta takaperin, mutta nyt tuntuvat vain kertakaikkiaan liian teinille. Tyyli on muuttunut sen verran jopa klassisempaan suuntaan, että ihan kaikkea ei vaan pysty enää päälleen laittamaan. Itseasiassa David Kibben Metamorphosis testin mukaan tyylini on ”dramatic classic”, joka kyllä kuvastaa minua melkoisen hyvin. En toki jaksa tässäkään asiassa niin sanottuja ohjenuoria kamalan tarkkaan tuijotella, vaan menen niiden mielikuvien mukaan, joita tulos mieleeni tuo. Vaatevarasto kun on kerran jo valmiiksi mennyt aika pitkälti tuohon suuntaan.
Joskus ihana, mutta enää en vain kykene päälleni laittamaan.
Kaappiin on jäänyt myös jonkin verran raskaana ostettua vaatetta, joka saa kyllä myös häädön. Ei siis mitään mammavaatetta, mutta sellaista väljempää, joka on peittänyt mahaa. Näyttääpä kaikki kertakaikkiaan hirveältä, kun sovittaa nyt.
Monia aarteita on kyllä tullut vuosien varrella kerättyä, mutta niiden säilöminen loppuu nyt. Yllättävän vapauttava fiilis!
Kuva vuodelta 2011, mekko sai ystäväni kommentoimaan ”mistä sinä näitä oikein vedät?” Niinpä, kiertoon menee tämäkin. Neonkoralli ei ole enää nyt niin hyvä vaihtoehto, mitä se ilmeisesti joskus oli. Malli on kyllä tavallaan kiva! Tavallaan.
Ajattelin että olisin liittänyt tähän loppuun faktoja ostoriippuvuudesta, sillä olen joskus huomannut itseni täyttävän usean kriteerin. En kuitenkaan ole itse pitänyt tätä ikinä ongelmana, koska en ole joutunut tämän takia esimerkiksi taloudellisiin vaikeuksiin, järki pysyy kuitenkin päässä. Ostelu ei ole päivittäistä tai edes viikoittaista, mutta joskus kun näkee jotain oikein ihanaa, on hauskaa kuinka mieli kyllä keksii perustelut, miksi tarvitsee juuuuuuri sen yhden ihanan mekon, koska ilman sitä ei vain ole täydellinen nainen/vaimo/ihminen. Kun kyseisen mekon ostaa, muuttuu maailma vain yksinkertaisesti paremmaksi paikaksi.
Aloin etsimään faktoja googlen kautta, kun löysin tällaisen lainauksen:
”Ostoksilla käyminen on kokonaisvaltainen elämys: ostoskeskusten tuoksut, värit, äänet.”
Tästä tuli oikein seesteisen rauhallinen ja onnellinen fiilis, voi melkein tuntea olevansa kaupoissa! Unohdin oikeastaan sen tekstin koko muun pointin, joka käsitteli sitä miten se ostaminen olisi jotenkin ongelma. Joten, luovun tästä aiemmin pohtimastani paasauksesta, shoppailu tekee minut onnelliseksi, siksi kaapit siivotaan noin kymmenen kertaa vuodessa. <3