Joulumieli hukassa
Joulu ei taas vaihteeksi innosta minua, ei niin yhtään. Olen yleensä ollut jouluihminen edes vähän, mutta muutamina viime vuosina se ei ole oikein napannut, eikä varsinkaan nyt väsymys sumussa. En ole jaksanut kotona laittaa esille en yhden yhtä joulukoristetta. Ei vaan huvita. Tänään aloittelin joulusiivousta pitkin hampain, mutta kyllähän se toki mieltä paransi, kun jopa tämäkin kämppä alkoi hieman siistiytyä. Huomenna homma jatkuu ja siinäpä sitten koetetaan ylläpitää tilannetta viikko vaavin ja kahden koiran kanssa, apua.
Sen mitä ihmisten ilmoilla olen käynyt, minua lähinnä ahdistaa hirveä härdelli ja tungos. Onneksi olin itse siinä mielessä fiksu, että ostin tänä vuonna kaikki ”pakolliset” joululahjat jo syksyllä, yhtä lukuun ottamatta. En voi uskoa tätä järjen riemuvoittoa, minun ei tarvitse lähteä jouluruuhkaan panikoimaan! Se viimeinen lahjakin löytyi suoraan ensimmäisestä kaupasta josta lähdin sitä hakemaan, kerrankin näin päin. Hauskaa tässä toki on se että en nyt ihan tarkkaan muistanut mitä kenellekin hankin, mutta paketointia aloitellessa on tullut jo yksi positiivinen yllätys: vau tämähän oli hienompi kuin muistelin. Silti parannusta viime vuoteen, jolloin meillä oli vasta noin kuukauden ikäinen vaavi. Muistan tilailleeni lahjoja ebaysta neljän aikaan aamulla maitoa pumppailessa, niin ettei sitten siinä vaiheessa kun posti ne perille kiikutti enää yhtään muistanut, mitä oli tulossa.
En vain silti jotenkin jaksa keskittyä jouluhommiin tänäkään vuonna. Onneksi ruokia ei tarvitse laittaa! Jopa se lahjojen paketointi tökkii. En jaksa keskittyä siihenkään! Yleensä koen olevani kuitenkin suht näppärä sormistani ja hyvät kädentaidot omaava henkilö, mutta kyllä nuo paketit näyttävät lähinnä sille kuin meidän koiramme olisi ne kasaan pyöräyttänyt. Olen myös hukannut (tai siis laittanut talteen) suurimman osan lahjanauhoistani, sekä kaikki pakettikortit. En löydä niitä mistään, eivät ole siellä missä aina ennen. Turhauttavaa yrittää etsiä mitään kadonnutta juuri nyt, yleensä tulokset ovat aika huonoja. Minulla on ikävä skarppia päätäni ja hyvää muistiani! Minulla nimittäin oli sellainen aikaa ennnen vaavi, tai näin ainakin muistelen…
Joka tapauksessa haluan uskoa niin, vaikka se alkaakin tuntua kaukaiselta muistolta, kuten myös se että olen joskus nukkunut täysiä öitä ilman että kukaan kiljuu.
Joulukuu on muutenkin tuntunut enimmäkseen kurjalle, väsy painaa, kaikki vaivaa mieltä, on pitänyt hoitaa ikäviä velvollisuuksia ja parin viime kuukauden mukavat jutut ovat auttamattomasti takana. Siinä mielessä odotan joulua, että sen jälkeen mieheni on viikon lomalla. Sitten onkin jo pian uusivuosi, synttärit ja sellaista. Sitten toivotaan, että ensi vuosi on jotenkin maagisesti paljon parempi. Vuodenvaihteesta pidän siinä mielessä, silloin on aina jotenkin toiveikas olo!
Sitä ennen täytyy kuitenkin vielä siivota, sekä viettää yksi pitkä ja ikävä (onneksi vajaa) viikko, kun suunnilleen kaikki muut ovat vielä töissä tai koulussa. Meillä on vielä edessä yhdet hautajaisetkin ennen aattoa. Ehkä kuitenkin aatosta eteenpäin osaisin vähän rentoutuakin, olisin sen tarpeessa. (Onneksi tuo odotteleva kolme litraa punkkua ehkä auttaa siinä asiassa.)