Kova mimmi ilman tuttia
Meillä on syöty tuttia ihan alusta asti, enkä ole ottanut sen käytöstä mitään kummempia paineita. En lukenut juttuja tai suosituksia, enkä oikeastaan edes asiaa sen enempää ajatellut. Jotenkin tuntui vaan luontevalta tunkea se tutti vauvan suuhun, joten ostettiin niitä pari pakettia jo ennen vaavin syntymää. Vaavi sai ensituttinsa sairaalassa, toisena yönä. Kaikessa hiljaisuudessa perhehuoneessa, hoitajien selän takana. Siellä sitä tunnuttiin jostain syystä hieman paheksuvan. Me ei vaan jaksettu kuunnella sitä huutoa ja kappas, kun vaavi nukkui paremmin.
Tutti on siis ollut käytössä enemmän tai vähemmän aktiivisesti, vaavi ei ole siitä mitenkään riippuvainen, mutta on tottunut esimerkiksi nukahtamaan se suussa. Monesti tutti tulee myös tyrkättyä jos lähdemme vaikkapa vaunuilla johonkin, tai kyläilemään. En ole aina ihan varma, olisiko sille edes tarvetta.
No, tänään äiti on taas vähän väsynyt. Kun joku nimeltämainitsematon henkilö, päätti hulinoida viime yönä kolmen tunnin välein. Aamulla saattoi ehkä päästä itku, kun se alkoi kiljumalla ennen seitsemää. Kyllä, ihan puhtaasti kiljumalla, vaikka tämä samainen nimeltämainitsematon henkikö on yleensä aamuisin hyvällä tuulella, niin nyt kyllä noustiin väärällä jalalla. Saimme myöhemmin vielä vähän unta, mutta se ei omalta osaltani enää tätä päivää pystynyt pelastamaan.
Olen toki muutenkin unohdellut milloin mitäkin, ei siinä. Milloin vaipat, milloin Sepon, milloin vesipullon… tänään olimme jo kävelemässä keskustaan, kun puolimatkassa tajusin että ei *piiiiiip*, meillä ei ole tuttia. Huomasin sen siitä, että vaavi järsi tyytyväisenä Brion rattaita. Pikainen vilkaisu hoitolaukkuun ja olihan siellä varatutti, pieneksi jo käynyt, mutta oli kuitenkin. Päätin että sillä saimme nyt pärjätä, kohti uusia haasteita! Olimme sopineet ystäväni kanssa menevämme spontaanisti kahville, joka muuttui vielä spontaanimpaan ajatukseen mennä pizzalle. Aurinkoinen sää ja teranssi houkuttelivat, joten päätin lähteä kokeilemaan onneani vavin kanssa.
Kaikki meni sitten lopulta hyvin, vaavi oli ihan kymmenen pisteen penska, ravintolassa huitaisi vellin naamaan ja nukahti sen jälkeen, nukkuen koko ruokailun ajan. Tuttia ei tarvittu. Vaavi heräili kun olimme tekemässä lähtöä, jonka jälkeen lähdimme pyörimään hetkeksi ostoskeskukseen ja vaatekauppoihin, tuttia ei tarvittu. Kaupoissa riittää edelleen ihmeteltävää tälle minishoppaajalle, joka lähinnä nauroi ja kiljahteli ilosta. Sen jälkeen kävimme vielä kahvilla, tuttia ei tarvittu tälläkään kertaa. Tosin nyt piti päästä syliin, koska ilmeisesti rattaat oli tässä vaiheessa jo niin nähty.
Kotimatkalle lähtiessä vaavi kitisi hieman, mutta vaunuilu sai nopeasti tajun kankaalle. Tuttia ei jälleen tarvittu.
Että näin. Välillä kannattaa olla aavistuksen rento vanhempi ja ajatella, että kyllä se nyt pärjää, kun on pakko. Tämän reissun jälkeen tuli kyllä kieltämättä mieleen, että onkohan se tutti edes tarpeellista tunkea suuhun esimerkiksi nukkumaan mennessä. Jos on todella väsynyt, meinaa nimittäin nukahtaa muutenkin. En ole myöskään uhrannut ajatustakaan sille, että mites tutista vieroittaminen käy. Tarvitseeko edes vieroittaa, jos käyttö on näin satunnaista? Vai jääkö se vaan pois? Vai olenko sitten taas se vuoden äiti, joka sanoo että nyt et saa enää tuttia, kun koirat söi ne?
Pitäisi ehkä alkaa aktiivisemmin kokeilla, onko elämää ilman tuttia.
Väsymys on melkoinen, myös nämä kylmät ja sateiset päivät ovat vetäneet olon surkeaksi ja vetämättömäksi, mieli on maassa ja ahdistun helposti. Nyt pitäisikin siis vaan koettaa nauttia kesästä, joka tällä kertaa kestää huimat kaksi päivää, jos ennusteisiin on uskominen!