Kymmenen ihmetyksen aihetta

Tässä on ollut muutama kuukausi aikaa pohtia, mitä kaikkea yllättävää on eteen tullut raskauden ja synnytyksen jälkeen, tai niiden myötä. Tottakai niitä miettii, onhan se niin mullistavaa aikaa naisen elämässä ja kehossa, että paljon kaikkea tapahtuu. En tosiaan lukenut juuri mitään etukäteen, että en tiedä, olisiko niiltä yllätyksiltä sitten säästynyt. Vaikka ei kirjatietoa kamalasti ollut, olen sellainen ihminen joka pohtii, miettii, vatvoo, suunnittelee, murehtii ja ajattelee liikaakin, joten montaa asiaa päässäni pyörittelin ja nyt jälkeen päin huvittaa, kuinka hassusti on moneen juttuun suhtautunut. Liekkö sitten sinisilmäisyyttä, vai puhdasta tietämättömyyttä.

Listaan tähän alle kymmenen yllätystä ja ihmetystä sattumanvaraisessa järjestyksessä:

– Vaikka en todellakaan ole mikään imetysfanaatikko, kyllähän sitä mietti ja pyöritteli päässään, että kuinka kauan vauvaa pitää imettää. Muistan että jossain välissä kiistelimmekin miehen kanssa aiheesta, että mikä on riittävää. Hah, no kylläpä kannatti, niin se luonto vaan hoiti tämänkin asian miten hoiti. Onneksi en ostanut valmiiksi kuin vain pari imetystoppia ja silleen, eipä noille juuri ollut tarvetta! 

– Ennen synnytystä mietin kamalasti, että haittaako etten ole käynyt missään valmennuksissa (sairaalan valmennusta lukuunottamatta), tiedänkö miten pitää hengittää, missä asennossa supistukset kestää parhaiten, auttaako jumppapallo, mitä musiikkia synnytyksessä haluaa kuunnella… No tuota! Neuvolassa minulta tiedusteltiinkin, että mikä kipu on ollut sellainen, että asteikolla 1-10 se olisi 10, tai lähellä sitä. Sitten varoiteltiin, että supistukset ovat siihen verrattuna ainakin 11. Kyllä, allekirjoitan. Ainakin minun kohdallani piti paikkansa, eikä ollut niin mitään väliä millään valmennuksilla, koska se kipu piti vain kestää pyörtymättä, pää oli aivan tyhjä. Siinä ei paljon hengitysharjoitukset auta, kun koetat vain muistaa hengittää ja silloinkin ilokaasua. (Ottakaa epiduraali… <3 )

– Tottakai pelkäsin miten kroppa kestää synnytyksen, tai mites toipuminen. Olin onnekas ja kaikki meni hyvin, toivuin nopeasti ja palauduin neuvolan mukaan keskimääräistä paremmin. Tuntuuhan sekin hassulle että on palautunut täysin pari kuukautta tuollaisesta rääkistä, mahan hormoniviivaa lukuunottamatta. Ihan kuin et olisi raskaana ollutkaan ja tossa on nyt tuollainen vaavi. Että häh? Nyt puhun siis kropasta, en päästä, joka ei ole vielä entisellään.

– Siihen en osannut varautua, miten huonossa kunnossa keskivartalo lihaksiston puolesta on. Siis ryhti oli varmasti suorempi raskausaikana, nyt on selkä kipeänä ja ihan kamalan vaikea pitää se suorassa. Synnytyksen jälkeen muutaman viikon keskivartalo tuntui aivan täysin holtittomalta, kuin ei olisi mitään tukea. Sellainen fiilis että tuuli kaataa hetkenä minä hyvänsä.

– Luulin että vaavin kanssa ei sitten enää nukuta, mutta onneksi toisin kävi. Me nukutaan oikeastaan joka aamu johonkin 8-10 välille.

– Hieman pelottavaa ryhtyä kaveripiirin lähes ainoaksi ”lapselliseksi”. Pelotti että miten se vaikuttaa kaverisuhteisiin, no, onneksi ei vaikuttanut. Olen myös helpottunut etten itse muuttunut miksikään inhoamakseni ihmistyypiksi, vaan olen edelleen minä. En tosin meikkaa ihan joka päivä kotona ollessa ja kotivaatteet on pakko valita sen mukaan että vaavi oksentaa ne kuitenkin, mutta muuten! Teen yhä samoja asioita kuin ennen raskautta ja voin puhua muustakin kuin vaavista, se on jopa tervetullutta vaihtelua.

– Kaikki pelottelivat miten elämä menee ihan päälaelleen, olin positiivisesti yllättynyt, kun näin ei käynyt. Uskon vakaasti että se että on hoitanut ja kasvattanut kaksi koiraa, vaikuttaa asiaan että ihmislapsen kasvatus ei olekaan niin hankala homma, mitä pelkäsin.

– Vauvan hoito on ihan älyttömän raskasta. Vaikka se alkuun vaan syö, nukkuu ja huutaa. Tätä toki on sanonut oikeastaan jokainen, mutta mielestäni siihen ei voi valmistautua, ennen kuin itse kokeilee. Tosin sitten kun se yhtäkkiä alkaa sujua, on fiilis melkoisen epätodellinen.

– Rutiinien tärkeys jaksaa edelleen ihmetyttää. Miten pieni vaavi voikin olla niin looginen otus, että on oppinut menemään nukkumaan suunnilleen samaan aikaan ja älyää että nyt on yö, nyt pitää nukkua edes suhteellisen hyvin.

– Hormoonit! Miten ne voikin olla päin helvettiä vieläkin. Välillä on kamalasti energiaa, välillä riesana väsymys, itkuisuus ja muutenkin ihan kummallinen olo. Lopetin ”imetyksen” viikko sitten ja välillä edelleen vaivaa myös maidon nousun aiheuttama höttö olo. Jokainen äiskä ansaitsisi oikeasti mitalin, kaikesta paskasta mitä nyt sitten kenenkin pitää kestää. Onneksi on äitiysloma, muutenkin kuin vaavin takia. En olisi itsekään missään nimessä vielä työkuntoinen.

Mutta hei, kaikesta elämän kaoottisuudesta huolimatta, sain mieheltäni palautetta ja kehuja miten hyvin pärjään vaavin kanssa, hih! Ottaen huomion varsin haasteellisen lähtötilanteen, asenteeni mukaan luettuna.

Ja hei, hei! Bonuksena kohta 11: Pyykin määrä on jotakin ihan kamalaa! Pyykkikone laulaa yötä päivää ja jos et jonakin päivänä sitä pese, saat sen tuta nahoissasi seuraavana päivänä, kun vähintään harsot ovat loppu ja kriisi on valmis.