Odotukset vs todellisuus

Olemme tässä viime päivinä miehen kanssa pohtineet paljon tätä puolta vuotta, sitä perus settiä miten aika menee vauhdilla, miten neiti voisi silti olla jo esimerkiksi vaikka vuoden, miten on tavallaan helppoa, tavallaan silti kauhean raskasta ja mitä näitä nyt on. Aloimme sitten muistella kaikkia odotuksia ja kuultuja juttuja, sekä miettiä että kuinka nämä asiat ovat kohdanneet todellisuuden. Tässä muutamia:

Omat vanhemmat valehtelevat helpoista lapsista.

Tosin minulle on äitini koko ajan ystävällisesti kertonut, kuinka paljon kiukuttelin ja miten on ennenkin hoitanut samanlaista kiukkuista neitiä, kuin meidän vaavimme. Kiitos rehellisyydestä! Nimittäin mieheni on koko ajan hehkuttanut olleensa helppo ja ihana lapsi ja miten meidänkin vaavimme tämän varmasti perii. Salaisuudet alkoivat paljastua vasta neidin synnyttyä, kun anoppi alkoi kertoilla esimerkiksi miten ei halunnut olla vauvan kanssa yksin kun oli niin kamalaa, miten vauva ei suostunut nukkumaan vaan piti tehdä monen tunnin vaunulenkkejä, öisin vauva oli herännyt tunnin välein ja muuta mukavaa. Nyt onkin sitten saatu naureskella tälle ”helpolle lapselle”, ovatko nämä valheita joita kerrotaan että päästään mummoiksi ja ukeiksi? Ehkä aika myös kultaa muistot.

Kun lapsi syntyy, muu elämä loppuu.

Tästä meitä itseasiassa varoiteltiin, miten kaikki sitten muuttuu. Meillä ei kyllä ole asiat muuttuneet kovin paljoa. Tottakai asioita pitää tehdä vaavin ehdoilla eikä ihan kaikkialle välttämättä aina pääse, mutta aika vähän on menoja tarvinnut peruutella. Vaavi joko kulkee mukana, tai on hoidossa mummoilla tai kummilla. Yöksi en ole vielä raaskinut hoitoon jättää, mutta muutaman kerran vaavi on nukkunut äitini kanssa yläkerrassa, jos meillä on mennyt jossakin myöhään. (Nyt ei muuten puhuta baarireissuista.) Muutenkin jos olemme vaikka reissun päällä, koirien hoito on joka tapauksessa pakko järjestää, niin nyt on sitten yksi hoidettava lisää. Toisaalta myös vaavin mukana kuljettaminen tuntuu luontevalta, joten mielestäni ei pitäisi ajatella, että elämä muuttuu jotenkin kamalan radikaalisti. Kai se riippuu myös aiemmasta elämäntyylistä, osalla varmasti toki muuttuukin.

Aikataulutus on haasteellista.

Tämä pitää kyllä paikkansa ja hirveän täsmällisenä ihmisenä, on ollut äärimmäisen vaikea omaksua. Nyt olen kuitenkin oppinut, että heittoa on ainakin puoli tuntia ja alkanut ilmoittaa menoni noin tunnin tarkkuudella, suuntaan tai toiseen. Onneksi sitä on lomalla, joten harvoin tarvitsee olla missään minuuttiaikataululla. Jotenkin esimerkiksi neuvolaan on onnistunut kuitenkin aina ehtimään. Lomalomaloma, mistä se kiireen ja stressin tunne tulee! 

Yöherätykset voi ottaa huumorilla…

Voi tätä meidän kaunista ajattelumallia! Nyt meillä onneksi nukutaan täysiä öitä, tai herätään syömään kerran. Mutta silloin alussa, me niin suunnittelimme että eihän se nyt ole niin paha jos vauva valvoo yöt, sitten vaikka keitellään kahvit ja pistetään joku sarja pyörimään! Niinpä varmaan, itku stressaa ja ahdistaa, hermot ovat kireällä ja todellisuudessa sitä vaan haahuili nakit silmillä ympäri kämppää, koettaen kaikki mahdolliset ja mahdottomat temput, että vaavi vaan nukkuisi ja pääsisi itsekin edes vähän unille. Vaikka kuinka yritti valmistautua, siihen on vaan niin tottunut että yöllä nukutaan, joten kaikki muu ärsytti suunnattomasti.

Rutiinit ovat tärkeitä.

Tätä korostettiin ainakin meille sekä oman äidin että neuvolan toimesta, mutta kyllä se yllätti meidät, miten paljon ne oikeasti merkkaavat. Alettiin sitten niitä orjallisesti noudattaa ja kappas kun onnistuttiin asioissa niin, että nyt ei enää haahuilla öitä ympäri kämppää. Ihmettelen yhä silti, miten niin pieni lapsi voi oppia nämä asiat, meillä kiukutellaan jo iltapuuroa, jos se ei ole edessä aikalailla tasan seitsemältä. 

Toisten äitien vertaistuki olisi kiva.

Ainakin itse koen sen tarpeelliseksi. On niin paljon asioita, jotka voi oikeasti ymmärtää vain toinen äiti. Tai sanotaan näin, että kaikki asiat ei välttämättä lapsettomia kiinnosta. Se on silti jännä, että siitä huolimatta välttelen esimerkiksi perhekahviloita ja keskustelufoorumeita. Jotenkin tuntuu vaivaannuttavalta, että menisin ja koettaisin tutustua aivan tuntemattomiin äiteihin, mikä on kyllä hassua, kun samanhenkistä seuraa kaipaisi! Minulla on muutama ystävä kenellä on pieni lapsi, valitettavasti eri puolella Suomea tosin. Ja yksi uusi vaavi syntyy piakkoin, valitettavasti tosin hänkin hieman kauemmaksi. Lisäksi tarvitsen lapsettomat ystäväni aivan muiden asioiden puimiseen, en minäkään nyt aina halua vauvoista puhua! Toki emme onneksi tee sitä kokoaikaa äiti-ihmistenkään kanssa. 

Vanhempia on kyllä alkanut ymmärtää ja arvostaa ihan eri tavalla, niin omia kuin muidenkin. Jestas millainen työ siinä pitää tehdä, että nuo lapsoset saa kasvatettua yhteiskuntakelpoisiksi aikuisiksi, tai saati että selviää nyt ensin vauva-ajasta.