Tuuliajolla
Tässä viime aikoina, on tullut pohdittua elämäänsä todella paljon monesta eri näkökulmasta. Etenkin viimeiset pari kuukautta, olen ollut vain jotenkin täysin pihalla. Olen käyttänyt aikaa myös sellaisiin pohdintoihin, kuin että miksi elämä on juuri tällaista ja miksi tiettyjä asioita tapahtuu. Ja jos tapahtuu, miksi juuri nyt. Minähän uskon siihen, että kaikki tapahtuu tarkoituksesta. Se on tavallaan näppärää, mutta toisaalta tavallaan aika tuskastuttavaa! Silloin ehtii vaivata päätään vaikka millä.
Kaikki tuntuu tällä hetkellä vain ihan hirveän epätodelliselta. Ja oudolta. Ihan jonkun toisen elämältä. Tähän liittyvät tunnetilat eivät ole pelkästään negatiivisia, vaikka huonoja päiviä ja masentuneisuuttakin on, en valehtele. Elämässä tapahtuu kuitenkin myös jänniä ja kivoja juttuja, mutta sitten toisaalta kun olet vain vaavin kanssa kotosalla päivien mennessä sekaisin, niin, siitä lienee johtuu se kumma olotila.
Sitä on hirveän vaikea selittää ja tiedossa on, että mielessä pyörivät asiat ovat sellaisia, jotka on vain pakko ratkaista itse. Toki se tekee niistä entistä ahdistavampia ettei niistä oikein osaa kenellekään puhua ja vaikka yrittäisi, ei kukaan toinen tällä kertaa voi oman mieleni kiemuroihin vaikuttaa ja sanoa, että tee näin.
En yhtään tiedä mitä elämältä haluan. Minulle ei lapsen myötä tullut olo että ”elämäni on nyt täydellistä”, vaan ahdistus, että kaikki oli nyt tässä. Se että kotona oloa on jäljellä vielä lähes vuosi, tuntuu välillä todella vapauttavalta, välillä ihan kamalan ahdistavalta. Pitäisi muistaa, ettei elämä ole loputtomasti vauvan hoitoa, vaikka tällä hetkellä tuntuu siltä. Se etten nauti vauvan hoidosta pätkääkään, saa kai aikaan olon että olen jotenkin ansassa. Siis jälleen kerran, onneksi on ystäviä ja muutakin sisältöä elämässä! Mutta silti en tiedä, mitä nyt olen vailla että saisin tämän levottomuuden helpottamaan.
Toki näihin fiiliksiin vaikuttaa myös pimeys ja tuloillaan oleva talvi. Joka vuosi minusta on ihan kamalaa kun meillä ei vain aurinkoa tunnu näkyvän ja valon määrä sen kuin vähenee. Periaatteessahan asiat ovat hyvin ja tasaisesti ja tietenkin vaavin kanssa on myös satunnaisia hyviä hetkiä, mutta joku vain nyt mättää. Ja kyllä taas tässä eräänä yönä kun vaavi vain huusi huutamistaan eikä rauhoittunut millään, mietin ihan rehellisesti että onpa muuten ihan uskomatonta paskaa. Kaikki.
Onneksi nämä tunnetilat vaihtelevat!
