Tuskailin täällä blogin puolellakin jo elokuussa, että pitäisikö jäädä hoitovapaalle, vai ei. Päätös ei todellakaan ollut mikään helppo, mutta alkoi muotoutua vähitellen tässä syksyn aikana. Se oli sitten lopulta pakko lyödä lukkoon, kun alkoi valvottaa öisinkin. Yksi selvittämätön asia jälleen elämässä vähemmän, soitin eilen töihin ja ilmoitin, että nähdään vuoden päästä. 

Nyt olo on helpottunut, ei tarvitse stressata enempää. Rahaa tästä ei toki tule, summa on suorastaan ala-arvoisen surkea. Eli onhan tässä vähän opettelua nyt, en ole vuosiin ollut sellaisessa tilanteessa että oikeasti saa miettiä kuinkahan pärjää. Säästöihin en koske, jos ei ole pakko. Onneksi värianalyysiasiakkaita on alkanut taas tipahdella, kesä oli vähän hiljaisempi niiden suhteen. Pikkujoulukausi aktivoi ihmiset. Toki maksaahan se päivähoitokin, sekä töissä kulkeminen ja syöminen. 

Kuitenkin rahasta viis, aloin miettiä muitakin seikkoja. Tämä jää 99% todennäköisyydellä ainoaksi lapseksi, joten onhan se nyt ainutlaatuinen tilaisuus seurata kehitystä ja uuden oppimista. Vaikka välillä ottaakin hermoon, kovaa. Kuitenkin, työvuoroni eivät ole mitenkään mukavia ja iltavuorosta kotiutuisin vasta juuri ja juuri lapsen mennessä nukkumaan. Eli sellaisina päivinä en käytännössä näkisi vaavia ollenkaan, lisäksi saisin kuunnella jonkun hoitajan selontekoa siitä, mitäs tänään on opittu. En taida olla vielä valmis sellaiseen. Lisäksi en kyllä oikeastaan pidä itseäni mitenkään erityisen työkykyisenä, väsyttää, unohtelen asioita ja joinakin päivinä en kertakaikkiaan saa mitään aikaiseksi. Tuntuu niin hyvältä, kun tietää että saa vielä keräillä itseään reilusti. 

Töistä suhtauduttiin hyvin, mutta silti minusta tuntuu että tätäkin päätöstä saa selitellä ihmisille. Oliko se nyt sitten yllätys, niinhän kaikkea raskauteen ja äitiyteen liittyvää saa. Tiedotin päätöksestäni luonnollisesti heti facebookissa ja tykkäysten määrän perusteella olen nyt sitten kuitenkin hyvän päätöksen tehnyt äiti-ihminen, jes! 

Nyt voinkin sitten huoletta puuhailla kaikkea muuta, vielä sen vuoden. Minulla ja ystävälläni on vireillään yksi erittäin mielenkiintoinen projekti, josta saan hirveästi virtaa! Ei sillä rikastumaan ehkä pääse (tai mistäs minä tiedän?) mutta tällaisessa tilanteessa edes mahdollisuus satunnaisiin lisätuloihin tuntuu mukavalta!

Siispä oikea työelämä, nähdään lokakuussa 2017! (Ihan kuin se että yritän kasvattaa tästä raivottaresta ihmistä, ei kävisi työstä.)