Ajattelin kirjoitella viikon ajan päiväkirjamaisesti siitä, millaista sitten on arki äitiyslomalla, kolmen kuukauden ikäisen vaavin kanssa. En lupaa onko se kuinka mielenkiintoista, mutta ainakin tällä viikolla sentään kalenterissa on pari merkintää, joten ehkä ihan joka päivä täällä ei lue ”katsoin leffaa trikoissa ja hoidin vauvaa”.  Aloitetaan siis!

Tämä maanantai alkoi väsyneesti. Vaavi herätti ensimmäisen kerran vasta puoli viideltä, mutta sitten heräilin kuudelta jolloin mieheni nousi, kun sitä maitoa on vielä pakko pumpata muutaman kerran päivässä, vaikka olenkin vähentänyt kertoja jo. Mielessä pyörii jo että mitenkähän tämän ”imetyksen” saa sitten lopetettua? Eipä muuten löydy siihen netistä ohjeita, maidon määrän lisäämiseen kyllä. Sen olen käsittänyt että sen pitäisi vain hiipua, kun ei enää tarvetta ole. Onhan se vähentynytkin, mutta vähäistä se on ollut koko ajan. En nauti siitä vähästäkään niin yhtään. Neuvolan täti soitti minulle vielä tuossa kerran muutamasta asiasta, nyt on muuten virallisesti omat neuvolajutut ohi! Tuli kuitenkin siinä puheeksi miten imetys aiheuttaa minulle huimaavan ja hataran olon, niin hän sanoi että se on tunnistettu hormoneista johtuva ilmiö, että joillekin naisille tapahtuu näin. Ei siis ole tekemistä syömisteni tai juomisteni kanssa, jota itse mietin. Apuahan tähän ei toki sitten ole, ilmiö on tunnistettavissa, ei autettavissa. Ihanaa. Minusta ei vain ole tähän hommaan, pitää kai nostaa hattua jos joku haluaa imettää ja tekee sitä vielä vuoden putkeen.

Toki nyt olen maitoa pumpatessa sentään rento ja rauhallinen, kun löysin loistavan ”Colorfy” sovelluksen, eli värityskirjan puhelimeen. Hauskaa, kaikkea sitä keksitään, mutta on yllättävän koukuttavaa ajanvietettä!

Sain jotenkin nukuttua kahdeksaan asti, heräsin hämmentyneenä epämääräisestä unesta, jossa äitini keitti rapuja. Mistä tämäkin nyt tuli? Pikainen googlaus ei asiaa selventänyt, joten täytynee kaivella unikirjat apuun. Siitä olen varma, etteivät ne ällötykset uniini huvikseen tulleet.

Aamulla ohjelmaan kuului salilla käynti, vaavin kummitäti tuli lapsenvahdiksi. Olen ennättänyt salille muutaman kerran kolmen kuukauden tauon jälkeen ja aloitellut kevyesti raskausajan ohjelmalla. Tuntuu muuten melkoisen tylsälle, se on niin kevyt ja sitä on tietysti tullut tehtyä niin monta kuukautta, että kyllästyttää. On kuitenkin ollut mukava palata jälleen salille, vaikka turhauttaa huomata että joutuu jälleen aloittamaan ihan alusta, kolmen kilon painotkin tuntuvat raskaille, huh huh. Luulisi että vauvan kantelu treenaa lihaksia.

Salin jälkeen ennätin käväistä kotona, sitten minulla olikin hieronta-aika varattuna ystäväni parturi-kampaamo & day spa:han. Ensiksi saksittiin tukka jälleen muotoonsa ja värjättiin kulmat, sitten rentouttava kuumakivihieronta. Tai no, niin rentouttava kun se nyt voi näin jumissa olla. Myös rentouttava musiikki jää kakkoseksi armottomalle pälätykselleni, minun tapani rentoutua on nähtävästi höpöttää ulos kaikki mahdolliset ja mahdottomat asiat, noin niin kuin mieltä painamasta. Äitini kävi vaavin kanssa vaunulenkillä tällä välin.

Loppu päivän olo onkin ollut ihanan tööt, onneksi äitini on vapaalla ja auttelemassa. Kun kerran vaavi onkin tänään ollut varsin iloinen, saimme iltapäivään survottua vielä pikaisen Prismareissun. Olen muuten aivan älyttömän tyytyväinen meidän Brion Smile-rattaisiin, kaupassa on niin kätevää ottaa vain runko mukaan ja tunkea auton turvakaukalo runkoon kiinni. Vaavi jatkaa siis tyytyväisenä uniaan, eikä sitä tarvitse siirrellä mihinkään.

Saimme neuvolasta luvan aloitella vellit kolmen kuukauden ikäisenä, asia joka tuntuu ainakin netin ihmeellisen maailman mukaan jakavan mielipiteet suuresti. Tänään siis aloitimme tämän projektin, maistelemalla huimat kaksi teelusikallista maissivelliä muun ruoan yhteydessä. Eipä tuo vaavi ollut vielä moksiskaan, ainakaan tästä kokeilusta. Meillä on torstaina neuvola, joten halusimme aloitella kokeilun ennen sitä, jos tulee jotakin kysyttävää.

Nyt otan pellillisen leipomaani pizzaa uunista ja koetan ottaa illan rennosti. Mies on harmillisesti työreissulla ja yötä poissa, näistä en kyllä nauti yhtään pienen kanssa. No, teen taas vaaville pedin sänkyyn viereeni, helpottuu yöheräämisetkin yksinään. Nyt ei sitten tarvitse enää valittaa, kun pitää nukkua yksin! Ennen tätä vieressä nukkujan virkaa mieheni poissa ollessa suoritti shelttimme. Nyt se joutuu tyytymään omaan koppaansa. Muuten vaavi saakin mennä ajoissa nukkumaan, että äiskä saa katsoa illan Marja Hintikat rauhassa.