Nyt alkaa olla ideat lopussa, nimittäin näiden yöllisten herätysten kanssa. Tässä yksi syy myös blogihiljaisuuteen, kaikenlainen luovuus on vain kertakaikkiaan hukassa, kun koko ajan väsyttää. Pää ei toimi ja siispä tekstikään ei kulje. Eilisen jälkeen ajattelin kuitenkin jälleen raportoida vaavin yöllisistä kohtauksista, koska mielestäni ne ovat todella kummallisia. Yleensä kaikenlainen neuvominen saa minulla savun nousemaan korvista välittömästi, mutta nyt olisivat hyvät neuvot tarpeen! Luulenpa että kaikki lähipiiristämmekään eivät nimittäin ymmärrä sitä, millaisen raivottaren kanssa tässä ollaan tekemisissä. 

Vaavi herää edelleen sen 3-4 kertaa yössä syömään. Tässä vaiheessa meille sanotaan että ”eihän se varmaan enää ruokaa tarvitse”. No kappas, eipä niin, mutta kun ei rauhoitu mihinkään muuhun kuin maitopulloon. Neuvolasta on lyöty hanskat tiskiin ja sanottu että antakaa syödä, että saatte itse nukuttua. Se ei silti paljon lohduta, koska neljä herätystä yössä jatkuvasti on vain liikaa! 

Viime yö kiteyttää koko homman aika hyvin. Vaavi heräsi ekan kerran jo 23 maissa, jolloin olimme itse vielä katsomassa telkkaria. Ajattelimme siis, että nyt kokeillaan taas jotain. Annoimme hetken huutaa, no eihän se mitään auta. Sitten kokeiltiin silitellä ja laittaa tuttia suuhun. Karjuminen jatkuu. Seuraavaksi kehiin vesipullo. Vaavi alkaa juoda, mutta kun tajuaa että kyseessä on vesi eikä maito, pullo lentää seinään ja karjunta yltyy. Kokeilimme molemmat pitää sylissä, hyssytellä, pystyasennossa, pitkällään… tässä vaiheessa vaavi kynsii, potkii, huitoo käsillään ja huutaa. Se ei ole mitään itkua, vaan vaavi käyttäytyy kuin saatanan riivaama. Soittaisinko kuitenkin papille? Koetimme ottaa medän sänkyyn, hirveä kohtaus jatkuu. Tässä vaiheessa vaavi oli jo ihan hikinen kaikesta huutamisesta. Laitettiin takaisin omaan sänkyynsä, karjuminen jatkuu. Tässä vaiheessa nostettiin sheltti viereen ja kappas, vaavi hiljeni kuin seinään. Kohtaus oli kaikkinensa kestänyt noin 40 minuuttia. Toki kun laitoimme koiran pois ja koetimme saada vaavin petiin pitkälleen, huuto alkoi taas, nyt lensi tutit ympäriinsä. Tässä vaiheessa luovutimme ja annoimme maitopullon. 

Tämä ei toki loppunut tähän, vaavi valvoi vielä pari tuntia, enkä sitten saanut itsekään nukuttua. Ei kyllä itkenyt tai mitään, makasi vaan sängyssä silmät lautasen kokoisena. Se oli vähän pelottavaa, tuntui että se ei edes räpytellyt! Jos itse liikahti yhtään, pyöreät pöllön silmät kääntyivät tuijottamaan pimeydessä. Välillä vaavi veti peiton naamalleen ja jos yritin siirtää sen varovasti pois, siellä se hiljainen tuijotus taas oli! Siis apua, mitä me tuon kanssa tehdään?

Vaavi nukahti lopulta, heräten syömään vielä kolmelta ja kuudelta. Tämän jälkeen sain onneksi vielä muutaman tunnin unta, mies tietysti joutui lähtemään töihin. Päivisin vaavi on sitten ihan iloinen ja touhukas, ihan kuin eri ihminen. Joten en usko, että esimerkiksi mistään kivuista olisi kyse. Temperamenttinen toki on, tänäänkin siitä ettei saanut kaukosäädintä seurasi niin kova vitutus, ettei henki meinannut kulkea kun kehitti niin kunnon raivarit. Se nollasta sataan kiihtyminen tulee sekunnissa. 

Tällaista tämä nyt sitten on, taas ”vaihe joka pitää vaan kestää”. Paitsi ettei kohta kestetä, aletaan olla niin väsyneitä että vaikuttaa jo kaikkeen. Kaikki ihan puhtaasti vituttaa, etkä ikinä voi tietää milloin yö on vain niin huono, ettei päivästä tule mitään. Tänään onneksi tulee, jotain. Ei hyvää, mutta kuitenkin. Saan taas kerätä kaikki itsehillinnän rippeet, ettei seuraava joka taas vähättelee tätä asiaa tai jopa nauraa kepeästi päin naamaa, saa vanhaa kunnon litsaria. Se pitää vaan sitten kestää, väsyneenä kun on niin vaikeaa kontrolloida itseään ja tekemisiään. Mutta onneksi se on vain vaihe.