Päiväkirja: huhti- toukokuu 2015

7.4.15

Elämäni on lystiä. Jatkuvasti on joko pahaolo, tai pelottaa. Tai kevyt sekoitus molempia. 

10.4.15

Ensimmäinen neuvolakäynti oli tänään aamulla. Hirveästi en osannut jännittää, kun en mitään etukäteen lueskellut. Oli silti henkisesti aika rankka kokemus, olen ihan poikki ja mieli maassa. Olin kuitenkin helpottunut, että minut otettiin vakavasti. Edes verenpainetta ei mitattu kun kerroin jännittäväni, vaan sanottiin heti alkuun että sen voin mitata kotona. Jopa painon mittaamisesta kysyttiin, onko se minulle ok. 

Mieheni täyttelee tuossa nyt neuvolan lappuja ihan into pinkeänä… voi apua! Kerroin muuten heti alkuun että vihaan lapsia, en ole koskaan halunnut lapsia, enkä osaa olla lasten kanssa. Ilmekään ei värähtänyt, suhtautuivat tosi ymmärtäväisesti. Puhun nyt monikossa, koska siellä oli mukana myös terveydenhoitajaopiskelija, joka onneksi häiritsi ihmeen vähän. Yleensä kammoan sitä, että harjoittelijoita on mukana missään terveydenhuoltoon liittyvissä jutuissa.  Ainoa ”hauska” juttu taisi olla se, kun minulle kerrottiin laskettu aikani. Molemmat kääntyivät katsomaan minua niin toiveikkaina ja odottavasti, ilmeisesti jotakin tunnereaktiota siinä oltiin vailla. Tuijotin takaisin melko ilmeettömästi ja mietin, miten tässä nyt pitäisi olla. Feikata iloa?

7.5.15

Ensimmäinen ultra on nyt sitten takana. Ihme kyllä en osannut kamalasti jännittää, aamulla vähäsen ja sitten siellä paikan päällä. Olihan se aika jännää, kun ei yhtään tiennyt mitä odottaa. Mietin lähinnä omia reaktioitani ja olin vähän pettynyt, kun ei tuntunut oikein miltään. Minussa on varmaan jotakin vikaa. Kyllähän se sydämen sykkeen kuuleminen oli aika hurjaa, mutta tavallaan minua lähinnä ahdisti että mahassa on sellainen pieni alien. Jotenkin luulin että se vielä vaan ”olisi” siellä, mutta että se liikkui! Hui…

Ultrassa kesti itseasiassa aika pitkään, puolisen tuntia. Kun ei saanut niitä mittoja ensin otettua, kun pentu osasi perseillä jo kymmenen sentin mittaisena. Ensin oli nyrkit naamalla, sitten se kiskoi varpaitaan, tai röhnötti ihme asennossa leuka rinnassa. Lopulta sitten kuitenkin kaikki tarvittava saatiin katsottua. Itse en kyllä koko aikaa jaksanut ihmetellä sitä möykkyä siinä ruudulla, jossain vaiheessa kyllästyin jo vähän makoiluun. Pari kuvaa siitä sai sitten muistoksi, todistusaineistoa kotiin, mieheni ei päässyt mukaan tällä kertaa. Ultrassa kaikki oli hienosti ja juuri niin kuin pitääkin. Vauvoja oli vain yksi, mistä äitini tuntui olevan vähän pettynyt, odotti kaksosia kun olen voinut niin pahoin.

22.5.15

Nyt se sitten tuli! Ultrat ja sydänäänet ei tunnu missään, mutta eilen jopa minulle meinasi tulla tippa silmiin! Nimittäin illalla kun katselin sohvalla telkkaria, shelttimme hyppäsi kainalooni ja painoi päänsä vatsalleni, kuunteli todella tarkkaan ensin seisaallaan ja sitten asettui makaamaan viereen pää vatsan päällä. Niin söpöä! Sitten aikansa siinä oleiltuaan se istahti viereeni ja katsoi todella syyllistävästi, ensin minua ja sitten miestäni. Arvasi varmaan.

Tämä lellipentu ei pahemmin lapsista perusta, ystäväni oli kerran meillä yökylässä vauvansa kanssa ja voi että koira suorastaan vihasi lasta. Oli epäileväinen monta päivää, että lähtiväthän oikeasti. Sattui vielä tilanne että vauva oli yläkerrassa nukkumassa ja me juttelimme alhaalla, koira meni ylös, hetken päästä alkoi kuulua itkua ja sheltti vaan hiippaili raput alas, jäi katselemaan porrastasanteelle ilmeellä että mitään en tehnyt. Tarina ei kerro, mitä tapahtui. 

28.5.15

Olen ollut vähän ”rikki”, ei ole huvittanut pahemmin edes shoppailla. Ensin shokki raskaudesta, sitten angsti etten mahdu kohta vaatteisiin. Ebaystä olen ennen ostellut jopa liikaakiin joten sielläkään ei ole tullut käytyä pitkään aikaan, koska olen sen vähän hölmösti itseltäni kieltänyt. Luottokorttilasku kiittää, minä en.

No, kylläpä tuntui hyvältä tuossa yksi päivä mennä ystävän kanssa shoppaamaan! Mikään ei piristä niin kuin kaupat ja juoruilu. Oli toki syykin, oli pakko ostaa ensimmäiset mammafarkut, koska nuo vanhat alkavat puristaa. Kyllähän niissä seisoo, mutta istuminen… Tosin en ole vielä ehtinyt käyttää, koska säät ovat olleet sen verran lämpöisiä että on pärjännyt kevyemmissä. Mutta löysin Hennesiltä tosi stylet flaret! Siellä olisi ollut myös aivan ihanat revityt nilkkapituiset, ystäväni mukaan todelliset teini-äiti housut.

Sitten olen tässä klikkaillut muutaman jutun ebaystäkin, kylläpä sekin tuntui hyvälle. Mielestäni tuollaiset ostolakot ovat aivan naurettavia ja mielenterveyttä häiritseviä.

Ja tarina jatkuu…