Puoli vuotta äitinä

Meidän vaavi täytti pari päivää sitten puoli vuotta. Niin se aika menee vauhdilla, vastahan se oli ihan pieni rääpäle ja me tuskailtiin, että voi kun olisi edes neljä kuukautta tai jopa puoli vuotta! Nyt se sitten on. Ja elämä on helpompaa. 

Mietin että pitäisi kirjoittaa siitä jotakin, samoin kuin mietin äitienpäivänä, että pitäisi kai tehdä ”pakollinen” ensimmäinen äitienpäivä postaus. No en tehnyt, kun en keksinyt mitä kirjoittaa. Olihan se sinänsä ihan hauskaa viettää äitienpäivää ensimmäistä kertaa, mutta on tässä nyt ollut jo aika monta muutakin jännää päivää matkan varrella. 

Jos nyt ajatellaan etten aluperinkään halunnut äidiksi, niin olen nyt kuitenkin vetänyt sitä roolia suhteellisen menestyksekkäästi jo sen puoli vuotta. Vieläpä niin, että meidän vaavi on ainakin tällä hetkellä kiltti ja edelleen melkoisen helppo lapsi. Nukkumaan meno tapahtui jälleen kuten joka yö, pesu, yökkäri, iltamaito, viedään sänkyyn ja jätetään siihen. Vaavi alkaa itse nukkumaan. Sitten ehtikin istua iltaa ystävien kanssa ja kirjoitella vielä blogia. Kyllä, nautin tästä tilanteesta.  

Elämä on oikeasti mielekkäämpää ja helpompaa nyt, kun vaavi ottaa kontaktia, nauraa paljon, on seurallinen, höpöttelee ja touhuaa jo lelujen kanssa. Niitä alun kuukausia en kaipaa sitten pätkääkään, yhtä huutoa ja mietit että mikä sitä vaavia nyt vaivaa. Nykyään tunnistamme itkun syyn kuitenkin noin 95% ajasta. Veikkaanpa että se tästä muuttuu koko ajan paremmaksi, nyt kun puolen vuoden rajapyykki on saavutettu, voimme alkaa odottaa innolla ensimmäisiä synttäreitä. 

Minulla ei tapahtunut sitä klassista ”rakastun vauvaan samantien, kun se syntyy”. Ei, kyllä se alussa tuntui todella vieraalta. Vauvaan piti tutustua ja kiintyminen tuli vähitellen, ei samalla sekunnilla kun vaavin sai ensi kertaa syliin. Varmaan tästä syystä vaavin syntymäpäivä ei todella mene listan kärkeen elämän parhaana päivänä, kyllä se synnyttäminen sen verran hirveää oli ja sairaalassa olo kamalaa, että nautin esimerkiksi hääpäivästä tai häämatkasta paljon enemmän! Olen alkanut nauttia vaavin kanssa olosta vasta ihan viime kuukausina, vaikka onhan se tietysti rakas ollut koko ajan.

Jos yhtään miettii kannattaako lapsia hankkia, suosittelen silloin hankkimaan. Jos on semmoinen olo ettei lapsi ehkä olisi niin väliksi, ei sitä tunnetta millainen oma lapsi on, osaa oikeasti kukaan kuvata, ennen kuin sinulla se lapsi konkreettisesti on. Ja se on oma! Voi sitä lesoa fiilistä, MINÄ tein tuon. Ymmärrän ihan täysin että jos yhtään jakaa saman kaltaisia ajatuksia kuin minä, ei lasta välttämättä koskaan halua, jos sitä alkaa liikaa miettiä. 

Kuitenkin jos epäröitte niin uskokaa, oma lapsi on aivan eri asia. Kyllä sitten unohtaa ne kaikki ”elämä on pilalla”, ”entä jos en kiinnykään siihen”, ”kaikki muuttuu apua” ja mitä näitä nyt on. Sitä tosin ei välttämättä sisäistä vielä raskaana ollessaan, sen saattaa käsittää vasta puoli vuotta lapsen syntymän jälkeen.