Vähän jos hermoja kiristää
Nyt alkaa olla hermot pikkuisen kireällä, tämän meidän yöpöllön kanssa. Neidillä 9,5 kuukautta on aivan mahdoton vaihe meneillään ja äiti saa taas jälleen olla pihalla tästä lasten sielun elämästä. Olen toki kuullut niitä juttuja että silloin kun opitaan liikkumaan ei nukuta, mutta jestas että se ei ole käytännössä yhtään mukavaa!
Tätä on oikeastaan jatkunut muutaman kuukauden, levottomia öitä siis, kuten olen täälläkin muutamaan otteeseen kertoillut. Mutta nyt ollaan sellaisessa tilanteessa, että vaavi herättää lähes poikkeuksetta neljä kertaa yössä. Tiedän että joillakin tilanne on vieläkin huonompi, mutta se ei nyt tällä hetkellä paljoa tsemppaa, koska tämä on juuri nyt minulle liikaa, siispä olen oikeutettu täällä siitä vähän narisemaan.
Meillä mennään nukkumaan ihan älyttömän nätisti, vaavi vaan edelleen jää sänkyynsä yksin. Herätykset alkavat kuitenkin jo muutaman tunnin kuluttua, ensimmäinen tapahtuen siinä 23-00 välillä. Tämä ei sinänsä ole ongelma, yleensä ehdimme itse nukkumaan vasta näitä aikoja, joten tyrkkäämme vain vaaville pullon sänkyyn kun menemme nukkumaan. Seuraava herätys onkin sitten vuorossa jotain 1-2, sitten ehkä kello 4, sitten 6… Tai jotain, en oikeastaan enää edes muista. Yöt sotkeentuvat mielessä epämääräiseksi puuroksi, kuten kaikki muukin. Joskus vaavi suostuu nukkumaan seitsemään tai kahdeksaan, mutta joskus ylös sitten noustaan jo kuuden jälkeen. Se meno on koko yön kamalan levotonta, laitat nukkumaan ja käyt katsomassa puolen tunnin päästä, niin vaavi nukkuu jo poikittain, jalat tyynyllä, peitto syliin käärittynä. Hampaita on ilmeisesti tuloillaan myös. Tilanne on myös edelleen se, ettei vaavi rauhoitu mihinkään muuhun, kuin maitopulloon. Kaikkea on kai kokeiltu, tuttia, vettä, silittelyä, syliin ottamista, huudattamistakin kerran. Mikään ei auta.
Varmasti nyt joku ajattelee että miksi en itse ainakin mene aikaisemmin nukkumaan, koska se tuntuisi ilmeisen helpolta ratkaisulta. No, koska illaksi jää aina niin paljon tekemistä etten ehdi ja vaikka ehtisin, en osaa! Alan olla niin väsynyt, etten aina saa unta. Tästä väsymyksestä seuraa sitten kaikkea oiretta, pään särystä hirveään kärttyisyyteen. Minulla ei yleensä ole ikinä finnejä, ei ollut edes teininä. Nyt tuntuu että niitä on koko ajan edes yksi tai kaksi, mikä ärsyttää ihan kamalasti. Tällekään en keksi mitään muuta syytä kuin stressin, mielestäni en syö kovin erilailla entiseen verrattuna. Siihen kun lisätään tummat silmänaluset ja väsynyt look, olo ei ole hirveän hehkeä. Onneksi meikki pelastaa jotain.
Kotona tulee tiuskittua vähän liikaa, pienetkin asiat tuntuvat isoilta ja hermot menevät. Sain mieheltä eilen suklaata, mitään tässä ei nyt vihjailla.
Tilanne on siis se että vaavi konttaa hirveästi ja menee joka paikkaan, seisoo, hetkittäin myös ilman tukea ja ottaa askeleita avustettuna. Jatkuuko tätä mahdotonta härdelliä nyt siihen asti, että vaavi kävelee? Vai ovatko ne kaikki ”et sitten nuku enää ikinä” jutut kuitenkin aivan totta? Sekoaako jokainen vanhempi väsymykseen jossain vaiheessa? Onko muiden mielestäkin hauskaa unohdella asioita ja puhua välillä aivan kertakaikkiaan höpsöjä? (Jos muille ei käy koskaan näin, häpeän…)
Onneksi äitini on lomalla, joten hän oli meillä pari yötä tällä viikolla, että saimme nukkua. Teki ihan hyvää, hetkeksi. Tässä lasketaan jo öitä, että päästään taas hotelliin nukkumaan. Kahdestaan. Ei enää montaa viikkoa! Viime yö ei itseasiassa ollut ihan niin paha, heräsimme ”vain” kolmesti ja saimme nukkua jopa kahdeksaan. Aina ne herätykset vaan ajoittuvat siten, että oma uni on tosi pahassa vaiheessa, joten aamulla olo on tuskainen ja silmät turvoksissa. Kahvia menee reilusti, onneksi se on keksitty.
Onneksi myös vaavi on nykyään päivisin ihan suhteellisen herttainen ja aurinkoisella tuulella. Muuten tätä ei jaksaisi! Tosin välillä on sitten niitä päiviä, että heräämme molemmat vaavin kanssa väärällä jalalla ja tosi kiukkuisina. Nämä yökukkumiset vaikuttavat vaaviin myös siten, että välillä se on kyllä kertakaikkiaan huvittavan väsynyt, aivan nakit silmillä. Ei vaan ymmärrä, kun vihjailemme että pitäisikös nukkua öisin. Eilen koetin valvottaa neitiä päkkäriaikaan asti, otin seuraksi keittiöön leipomaan muffinseja ja kuuntelemaan musiikkia. Mutta kuinkas sitten kävikään…
