Vanhempien kehitys
Aina puhutaan vain lapsen kehityksestä, mitäs kaikkea se teidän murunen jo osaa. Myönnän itsekin seikkailleeni netissä antaumuksella ja tutkineeni, mitä minkäkin kuukauden ikäisenä tapahtuu. Koska kaikki lapset kasvavat näiden määritelmien mukaan, jep. Miksi kukaan ei koskaan puhu vanhempien kehityksestä samalla tavalla? Sillä jestas, että tässä muutaman kuukauden aikana on saatu kehittyä huolella.
Olen ihan ihmeissäni, kun nyt on ollut pari hyvää päivää ja samalla huolissani, että milloin se loppuu. Mutta kun lopultakin tuntuu siltä, että alamme välillä ymmärtää tuota vaavia. Erotamme nälkäitkun, väsyitkun ja muut kiukuttelut. Se pitäisi toki takoa sitten myös kaikkitietävien sukulaisten päähän, ei, aina kun lapsemme itkee, se ei ole nälkäinen. Osaamme pääasiassa hoitaa lapsemme itse, kiitoksia vain. Kuitenkin, pienen tapoja alkaa vähitellen oppia, myös ne väsymyksestä johtuvat huudot saadaan hiljennettyä nopeasti, kun neiti laitetaan omaan sänkyynsä, tutti suuhun ja nakataan Hilma tai Seppo pään päälle. Se tuntuu rauhoittavan.
Laitetaan tähän toki selventävä kuva.
Seppo on tuo norsu, jonka neiti sai serkultani lahjaksi. Lelu on serkkuni pojan valitsema, jolla on itsellään samanlainen ja riemu oli suuri, kun Seppo olikin päätynyt myös kauppaan. No, eihän sitä nimeä voi nyt vaihtaa. Yksisarvinen on puolestaan Hilma, kun samainen serkku oli nähnyt unta, että vauvastamme tulee sen niminen. No ei tullut, mutta tämä hieno nimi jäi nyt sitten elämään lelun muodossa.
Tällaista siis kohta kolmessa kuukaudessa, mihinkähän kaikkeen me vanhemmat pystymme esimerkiksi puolen vuoden kuluttua! Siinä en ole kehittynyt, etten stressaisi ihan kamalasti kaikkia kämpän sotkuja. En vaan kertakaikkiaan ehdi/jaksa siivota aina yksin vauvan kanssa ja se ahdistaa. Minulle ei nähtävästi kelpaa syyksi se mitä kaikki hokevat: hei sinulla on pieni vauva, ei nyt tarvitse. Pieni stressi on päällä koko ajan, vaikka vauva nukkuisi. Ehdinkö juoda kahvin, ehdinkö syödä, ehdinkö laittaa pyykit, ehdinkö ehdinkö. Sitten se herää unilta ja voi *piiiiiip*, kun kaikki jäi jälleen tekemättä.
Kaverini yritti valaista minua, että otetaanhan palkkatyöstäkin tauot. Että kun vauva nukkuu, katso telkkaria, juo kahvia, lue lehteä, rentoudu. Ja tottahan se on, että kyllähän tämä on 24/7 hommaa. Välillä otan siis rehellisesti omaa aikaa ja stressaan ja toivon, että vauva nukkuisi pitkät unet että ehdin vielä lukea sen yhden luvun hyvää kirjaa. Tai kirjoittaa blogia. Tai katsoa sarjoja. Tai ommella. Tai tehdä jotain, mitä tein aikaa ennen vaavia.
No, tänään olen lähinnä pessyt pyykkiä, yksi pyykitön päivä ja se kostautuu heti. Nyt ymmärrän, miksi minulle vähän naureskeltiin, kun viime syksynä yllätyksenä järjestettyjen baby showereiden vaippakakussa oli harso, jota minä sitten ihmettelin, että mitäs tällä tehdään. Jep, en siis oikeasti tiennyt (tai tiedä!) lapsista mitään. No, harson käyttötarkoitus on kyllä tullut erittäin selväksi, niitä on parikymmentä ja päivä ettet pese pyykkiä, niin ne loppuvat! Kriisi, tänään siis pesukone laulaa. Sovitaan että tämä ralli helpottaa lähikuukausina ja voin pukea sekä vauvan että itseni niin, ettei tarvitse aina miettiä, että kuinkahan nopeasti näillekin vaatteille oksennetaan.
Muistoja viime lokakuulta.