Viikko vauva-arkea: keskiviikko

Heräsin aamulla siihen, että kurkku tuntuu taas vaihteeksi karhealta, miten kivaa. Mikä ihme tässä talvessa nyt on, stressi ja väsymys? Olen ollut edellisen kerran kipeänä kesällä -14. Heräsin myös vaavin kiljuntaan, se oli selvästi sellainen äiti nyt ylös, koska aamu meillä oltiin taas todella hyvällä tuulella. Minusta tuntuu niin huimalta edistysaskeleelta, että vaavi katsoo välillä hetken sitterissä My little ponya. Se on kova juttu, silloin nauretaan ja huudetaan innosta. On luksusta että saa itse syötyä aamupalan ja mikä tärkeintä, juotua aamukahvin! Väsynyt ja kahviton äiti ei ole hyvä äiti. Tosin tämän aamun ponien virkaa suoritti uusin jakso Hit the Floor:ia HBO:lta, mutta nähtävästi huorahtavat cheerleaderit kelpasivat yhtä hyvin.

Tänään aion viettää päivän sohvalla, huonojen leffojen ja vitamiinien parissa, sitruunat ja marjamehu pelastavat päivän toivottavasti. En kerta kaikkiaan suostu sairastumaan, juuri nyt kun on taas niin kova into mennä salillekin uutta ohjelmaa testailemaan. Ja muutenkin, vauvan hoito flunssassa, ei kiitos taas! Nyt meillä onkin taas niitä päiviä, että aamun ilojen jälkee huudettiin tunti putkeen, ei auttanut vaipan vaihto, ruoka, syli, sitteri, leikkimatto, sänky… kunnes lopulta nukahti syliin Seppo pään päällä. Nämä on niitä päiviä, kun angstaan ja vihaan tätä kaikkea. Vihaan sitä mitä kaikkea olen joutunut käymään läpi raskauden ja synnytyksen takia, miten joudun nyt vain odottelemaan että kroppa toipuu ja tekemään hirveästi töitä että vartalo olisi taas entisellään, vaikka se ei koskaan silti välttämättä ole. Kaikki tämä, naama punaisena huutavan vaavin takia. Onneksi välillä on kivaakin.

Näissä kohtauksissa vaunulenkit ovat pelastus, mutta mitenkäs lähdet sinnekään niin, ettei ole itse ehtinyt syödä mitään. Lievästi flunssainen olo ei mitenkään auta tällaisissa päivissä. Pääsimme kävelylle kuitenkin sitten hieman myöhemmin ja vaavi taisi olla ainoa, joka tuosta jäisestä sohjokelistä nauttii, sen verran makeasti veteli unia sen jälkeen. Se on mukava että nykyään unilta herätään enimmäkseen iloisena, eikä hirveän nälkähuudon kera.

Laitoin tosiaan mailia kiinteistönvälittäjälle, sille joka esitteli meille sen talon, joka nyt vähäsen kiinnostaa. Pyysin nimenomaan häntä käymään meillä arviokäynnillä, kun jotenkin kemiat kohtasi paremmin kuin sen ensimmäisen kanssa. Noh, aika pian sieltä tuli vastaus että josko kuitenkin tämän ensimmäisen esittelykäynnin nainen tulisi meillä käymään, jonka jälkeen tämä täti oli sitten koettanut rimputella miehelleni pari kertaa ja laittanut sähköpostiakin perään. Ilmeisesti tuli paniikki, että olisimme mieluummin asioineet tämän toisen henkilön kanssa. Minä tästä hormonihöyryissäni luonnollisesti nöksähdin, minusta on loukkaavaa että jos varta vasten pyydän tänne jotakuta, meille tehdään tavallaan oharit. Ei myöskään yhtään huvita olla kyseisen firman pompoteltavana, varsinkin kun meidänkin kaupungissamme välittäjiä tasan on kuin sieniä sateella. Jep, tällaisen draaman nainen pystyy saamaan tästäkin asiasta aikaan. Nyt mökötän emmekä ole vastanneet kummallekaan, fiksua käytöstä, eikö. En vaan halua meidänkään asuntoamme myyntiin henkilölle, josta on ikävä fiilis. (Jos myyntiin siis joskus päädytään.) Olen kuitenkin kasvanut ihmisenä sen verran, etten haluaisi sanoa tätä päin naamaa, voisiko sen älytä itse!

Vaavi saatiin torkuille, joten nyt alamme miehen kanssa töllötellä telkkua. Minä jatkan tätä lepäilylinjaa, että en nyt sairastuisi pahemmin. Olen kyllä joutunut tänään melkoisen monta kertaa perustelemaan itselleni, ettei ole pakko tehdä mitään. Paitsi pestä pyykkiä, siitä ei pääse ikinä.