Sir, when a man is tired of London, he is tired of life
Mustat, arvokkaat taksit. Kolea sää. Valtava Zara. Kohteliaat ihmiset. Kaksikerroksiset bussit.
LONTOO.
Juttelin Snapchatissa lapsuudenkaverini Marian kanssa ja todettiin, että nyt jos koskaan on nähtävä pitkästä aikaa. Maria oli hiljattain muuttanut Lontooseen opiskelemaan ja mä olin suunnitellut kaupunkilomaa. Maria asuu Lontoossa portugalilaisen tyttöystävänsä sekä kahden espanjalaisen kämppiksen kanssa. Voisinkohan majoittua heillä loman ajan? Tottakai. Ei kun lomaa töistä ja nokka kohti Lontoota.
Sää oli luonnollisesti pilvinen saavuttuani kaupunkiin. Paniikkikin oli aikamoinen, olin Victorian asemalla ilman internet-yhteytttä. Suurena selvitytyjänä löysin kuitenkin Lushin liikkeeseen, jossa wifin turvin spämmäsin Marialle viestiä. Vartin kuluttua, luojan kiitos, löydettiinkin toisemme. Kellokin oli jo suhteellisen paljon, joten haettuamme lähiraflasta ruokaa siirryttiin suosiolla porukan kämpille ja nukkumaan. Parin oluen ja viime vuosien juorujen vaihtamisen jälkeen, luonnollisesti.
Heräsin aamuseitsemältä talon villeimmän asukkaan, labradorinnoutaja Kylon, tuijotukseen. Huitaisin aamiaiseksi toisen espanjalaiskämppiksen tekemän Nutellalla kuorrutetun paahtoleivän ja kahvin mustana. Leivän päällä oli valehtelematta varmaan purkillinen Nutellaa. Mutta ennemmin överit ku vajarit?
Muiden lähtiessä töihin mä lähdin kohti Oxford Streetin shoppailutaivasta. Menin syömään päivän toisen aamiaisen kadulta löytyneeseen ravintolaan ja lueskelin samalla brittiläisiä sanomalehtiä. Yllätyin, miten rentoa oli hengailla täysin vieraassa paikassa ja vielä ilman nettiyhteyttä. Aamiaisen jälkeen löysin toinen toistaan mielenkiintoisempia vaatelikkeitä kadun varrelta. Mun mielestä kaikkein ihaninta on haahuilla yksin kaupoilla ja tänäänkin sain helposti kulumaan yhdeksän tuntia ja puoli budjettia Oxford Streetille.
Seuraavana päivänä Marialla olikin vapaapäivä ja lähdimme, jälleen kerran, Nutellaa tursuavan aamiaisleivän jälkeen kaupungille. Täydellisen ja pakollisen nähtävyyskierroksen jälkeen mentiin mahat kurnien China Towniin syömään. Suomalaiset kanssapihistelijäni varmasti ymmärtävät, miten täynnä olin sen ”kokorahanedestä”- mässäilyn jälkeen. Tästäkin huolimatta oli pakko saada jälkkäriksi bubblewrap wafflet. Ei taidettu olla ainoat, joilla oli sama jälkiruoka mielessä, koska jonotettiin kevyet 40 minuuttia. Oliko sen arvoista? Oli. Satoja grammoja kuplamuovin muotoiseen vohveliin käärittyjä vapaavalintaisia jäätelöitä ja erilaisia täytteitä. Silkkaa makujen, ja jälleen kerran, Nutellan juhlaa. Ähkyssä tajuttiin, kuinka Lontoon visiittini viimeinen kokonainen päivä oli kääntynyt jälleen illaksi ja pienen kaupunkikieroksen jälkeen palattiin taas kämpille lepäilemään.
Lähtöpäivän aamu alkoikin pisin kämppää leviteltyjen kamojen hätäiselllä keräilyllä ja pakkaamisella. Tämän lisäksi uusi päivä toivotettiin tuttuun tapaan tervetulleeksi Nutellalla voidellun paahtoleivän ja pikimustan kahvikupposen kera. Kiitos edellispäivän armottoman shoppailun, sain kerrostaa paritkin asukokonaisuudet päälleni, jotta sain laukkujen vetoketjut kiinni. Mutta kerrankin näin, ei tullut lentokoneessa vilu. Paluumatka sujui muutenkin mainiosti. Parin yön patjalla makoilun jälkeen oli ihanaa päästä taas omaan sänkyyn nukkumaan. Mukaan matkalta tarttui lukuisat hillittömät muistot, ihanan ysäri farkkutakki ja taas liikaa huppareita. Ymmärsin myös, kuinka seuraavan Lontooseen kohdistuvan matkani tulee olla ainakin viikon verran pidempi, nähtävää ja koettavaa on vain niin paljon. Aika loppui ihan kesken, vaikka nähtyä tuli ties mitä.
Ensi kertaan, Lontoo!
Milla